Mahtavaa, se onnistui. Talkkunapohjaisesta marjapiirakasta tuli syötävää huolimatta avuliaasta aatusta, joka mittasi jauhoja hitusen nopealla kädellä ja taikinan rakenteesta päätellen vähempi olisi ollut enempi. Mutta joka tapauksessa resepti toimi, maku oli mukavan maalainen eikä ulkonäkökään suuremmin ahdistanut.
Reseptin pohjana käytin Maailman Parasta piirakkapohjan ohjetta, Mamman marjapiirakkaa. Resepti siihenkin löytyy netistä googelin avulla. Suosittelen sitäkin. Mutta meidän talkkunapiirakasta tuli aivan järjettömän hyvää.
Teen muuten lähes kaikki taikinat yleiskoneella, ihan vaan hermojani ja käsiäni säästääkseni. Leivon yleensä apulaisen kanssa, joten on huomattavasti vähäpyykkisempää käyttää kannellista konetta, mutta yhtä hyvin ohjeissa onnistut tavallisella vatkaimella.
Talkkunapiirakkaan tarvitset
100 g voita
1 dl intiaanisokeria
1 muna
1,5 dl talkkunoita
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Pinnalle n. 4 dl mitävaan marjoja, mitä kaapista löytyy hapanmaitotuotetta, makeutusta sekä yhden munan.
Voitele piirakkavuoka hyvin ja leivitä se esimerkiksi mannaryyneillä. Toimivat vähintäänkin yhtä hyvin kuin korppujauhot ja ainakin meidän perheessä niitä on useammin kaapissa kuin korppujauhoja.
Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna vaahtoon ja sekoita kuivat aineet keskenään ennen niiden lisäämistä muna-voi-sokerivaahtoon. Taikinasta tulee kova ja kuiva ja se on helpointa levittää vuokaan painelemalla sitä vedellä kostutetulla lusikalla. Jaan yleensä taikinan useampaan kökköön, jotka sitten painelen vuokaan. Myös isosisko pystyy tähän työvaiheeseen.
Tämän jälkeen sekoita marjat, muna ja maitotuote ja makeuta tarvittaessa. Tänään tein piirakat mustikka-mustaviinimarja-puolukka-yhdistelmästä ja maitotuotteena oli joulukuinen maitorahka. Kananmuna oli sentään tuore. Makeutin koko sotkun viinimarjahyytelöllä, josta tuli aivan liian makeaa kesäisissä kokeiluissani. Pari ruokalusikallista sitä tavaraa riitti tappamaan puolukan ja rahkan happamuuden, mikä oli ilouutinen kokeilijakokille. Ties mihin vielä tungenkaan tätä ällöttävän makeaa herkkua.
Kun päällinen on mukavasti levitetty pohjan päälle, paista piirakkaa noin puoli tuntia 200 asteessa.
Kannattaa kokeilla. Ainakin omassa pakastimessani on aina ylimääräisiä puolukoita, joiden jatkojalostus ei aina meinaa onnistua. Mutta tässä piirakassa puolukka toimii hyvin ja talkkuna pitää huolen, että kuituakin tulee kitusiin oikein kivasti.
Rakastan perhettäni ja läheisiäni ruualla, kuten ehkä on jo tullut selväksi. Mielestäni ruoka on mukava ajanviete ja hauskaa tekemistä perheen pikkuväen kanssa, joten jatkan samalla linjalla tulevaisuudessakin. Jos en syötä läheisilleni pelkkää voita ja edes yritän kehitellä jotain herkullista, joka on samalla taloudellista ja jopa ekologista, en taida olla kovin hakoteillä ruokaharrastukseni kanssa. Vielä kun samat ajatukset saisi muuhunkin elämään mukaan. Rakkautta ja välittämistä voi osoittaa ilman turhaa eksotiikkaa, jalostamalla tavallisia asioita vielä hieman pidemmälle ja huomioimalla myös ne vähemmän käytetyt tuntojen osoitukset, ilmaisetkin. Jääkaappifilosofiaa, katsokaas.
keskiviikko 29. tammikuuta 2014
tiistai 28. tammikuuta 2014
Enemmän huttua
Jos jotain kolarista opin niin sen, että elämästä voi surutta tiputtaa turhia asioita ja silti jää arkeen vielä paljon turhalta tuntuvaa pakkopullaa. Tylsää ja jokainen tragedian kokenut taitaa näin sanoa, mutta niin se vaan on, että elämän tarkoitus taitaa oikeasti selvitä vasta sitten, kun kaikki kaatuu, tai ainakin meinaa kaatua.
Lehdissä ja life style-kirjallisuudessa vaahdotaan elämän yksinkertaistamisesta ja sitä minäkin täältä maalta hain. Tavallaan elämästä tuli kyllä yksinkertaisempaa, mutta tontilla oleva tavaramäärä on ainakin satakertainen siihen, mitä se oli kaupungissa asuessa. Nyt tarvitaan tonnikaupalla työkaluja, vimpaimia, hilavitkuttimia ja astaloita, jotta arjesta selviää. Ja koska kauppaan on niin pitkä matka, kaikkea pitää olla varastossa. Jos jotain ei ole, sitten ei ole ja todennäköisesti tarvitset juuri sillä hetkellä sitä ja jos sitä ei ole, olet auttamatta kusessa.
Kahden aikuisen taloudessa kusessa olosta selvisi yleensä kiroilemalla ja halkoja hakkaamalla, jos kirves sattui löytymään, mutta kahden lapsen kanssa elämä ei ole niin yksinkertaista. Jos isosisko haluaa ehdottomasti kaurapuuroa ja koira söi hetki aiemmin viimeiset puurot, ei äidin muuttuminen edes jäätelöksi yleensä auta, vaan huutoa saatetaan kuunnella siihen asti kun uni tulee. Onneksi isosiskokin on vielä niin pieni, että uni yleensä auttaa katastrofeissa.
Mutta oikeita katastrofeja ei oikeasti voi päästää sattumaan. Tontilta on aina löydyttävä polttoainetta, tulitikkuja, kynttilöitä, sidetarpeita, hiilitabletteja ja varavettä ihan vaan sähkökatkon varalle. Ja nyt kun meillä asuu myös pikkusisko joka terveydentilastani, tai tarkemmin lääkkeistäni johtuen elää purkkimaidolla, on purkkimaitoa oltava, tai kusessa on lievä ilmaisu katastrofin kokoa määritettäessä.
Olen siinä mielessä onnekas, että vaikka asuinkin lapsuuteni kaupungissa, äitini oli loistava varautuja. Hän perusteli varautumisen sillä, että mitä harvemmin käy kaupassa, sen vähemmän tulee tehtyä heräteostoksia ja sitä tehokkaammin säästyy rahaa. Äiti opetti, että kun kaapista ottaa vaikkapa viimeiset jauhot, on pussin takana aina uusi, avaamaton paketti ja sen kerran, kun sen viimeinen paketti aukeaa, kirjoitetaan kauppalistaan puute. Tätä oppia noudatin jo kaupungissa asuessa, mutta nyt oppi on kullan arvoinen. Täältä kun ei kauppaan lähdetä, jos jokin tärkeä on loppu. Joko ollaan ilman tai kärsitään ja ollaan ilman.
Vuosi meni, että kaapit olivat sekaisin, eikä varastoja oikein ollut ja niin monesti jouduttiin kärsimään ja olemaan ilman. Vihdoin alkaa meilläkin arki koittaa ja nyt jo keittiön kaapit alkavat olla siinä järjestyksessä, ettei suuria puutoksia pääse tulemaan. Samalla olen virkistänyt kasan vanhoja, minulle perinteisiä reseptejä, joilla nurkista saa siivottua niihin unohtuneita elintarvikkeita. Pihinä ihmisenä en heitä mitään pois ellei se kävele vastaan ja harvemmin mikään vastaan käveleekään, sillä elintarvikkeet on pakattu niin hyvin, että etenkin parasta ennen-päiväys on mielestäni turhalla pelottelua. Viimeinen käyttöpäivä onkin sitten tarkempi juttu.
Kaappeja kaivellessa löysin jälleen yhden unohdetun tutun, jolla on ainakin ennen ollut vankkumaton jalansija suomalaisessa, tai ainakin hämäläisessä ruokakulttuurissa. Rantasen mallastehdas valmisti talkkunaa lapsuudenkotini naapurissa vuoteen 2001 asti ja tuttu, paahdetun viljan ja herneen tuoksu tuntui vaatteissa asti. En edes muista, kuka talkkunaa valmistaa nykyään, mutta pussissa on sama täti, jonka muistan lapsuuden viilivälipaloista.
Pussin löydyttyä meillä on syöty talkkunaa päivittäin, onhan se loistava kuidun lähde ja pitää nälkää erinomaisesti. Tässä teille Hakamaan talkkunavälipalan ohje, johon tuttuun tapaan voi tunkea lähes mitä vaan, mitä kaapista löytyy.
Sekoita purkillinen maitorahkaa ja lähes saman verran jogurttia, turkkilaista, rasvatonta, ihan mitä vaan. Jos haluat tehdä hutusta hieman juhlavamman, korvaa jogurtti kermavaahdolla, mutta kermavaahtoa käyttäessäsi lisää se vasta lopuksi, ettei vaahto pääse löystymään liikaa. Lisää 3-4 ruokalusikallista talkkunoita (tai enemmän, kunhan makunystyräsi tottuvat) ja ripaus vaniljasokeria. Tähän määrään uppoaa kevyesti hieman sulatettuja pakastemarjoja ainakin 4 dl ja hillopurkkien lopusta saa sopivaa makeutusta, ilman lisättyä sokeria tietysti. Mustikka-mansikka-yhdistelmä on pommin varma, mutta eksoottisemmatkin maut sopivat. Banaani makeuttaa koko hutun ilman vaniljasokeriakin, joten kokeile rohkeasti sopivia yhdistelmiä.
Koska talkkunaa suositellaan käytettäväksi myös leivonnassa, korvasin tänään osan vehnäjauhoista talkkunoilla, kun teimme isosiskon kanssa porkkana-perunamuusin jämistä iltapalarieskoja. Rieskat meillä tehdään kuten sämpylätkin, eli lätkin taikinaa lusikalla kököiksi pellille, minkä jälkeen isosisko taputtelee jauhoisella kädellä kököt littanoiksi. Mikäli kyseessä ovat sämpylät, ne jätetään kohoamaan ja koska tänään tehtiin rieskoja, 2,5-vuotias isosisko sai käteensä haarukan, jolla hän sujuvasti tökki kaksi pellillistä rieskoja täyteen reikiä. Tuli muuten älyttömän hyviä talkkunarieskoja. Huomenna yritän tehdä talkkunoista marjapiirakan pohjan. Tiedotan sitten lopputuloksesta, mikäli tiedotettavaa on.
Pulla ei muuten koskaan ole pakkopullaa. Omituinen sanonta.
Lehdissä ja life style-kirjallisuudessa vaahdotaan elämän yksinkertaistamisesta ja sitä minäkin täältä maalta hain. Tavallaan elämästä tuli kyllä yksinkertaisempaa, mutta tontilla oleva tavaramäärä on ainakin satakertainen siihen, mitä se oli kaupungissa asuessa. Nyt tarvitaan tonnikaupalla työkaluja, vimpaimia, hilavitkuttimia ja astaloita, jotta arjesta selviää. Ja koska kauppaan on niin pitkä matka, kaikkea pitää olla varastossa. Jos jotain ei ole, sitten ei ole ja todennäköisesti tarvitset juuri sillä hetkellä sitä ja jos sitä ei ole, olet auttamatta kusessa.
Kahden aikuisen taloudessa kusessa olosta selvisi yleensä kiroilemalla ja halkoja hakkaamalla, jos kirves sattui löytymään, mutta kahden lapsen kanssa elämä ei ole niin yksinkertaista. Jos isosisko haluaa ehdottomasti kaurapuuroa ja koira söi hetki aiemmin viimeiset puurot, ei äidin muuttuminen edes jäätelöksi yleensä auta, vaan huutoa saatetaan kuunnella siihen asti kun uni tulee. Onneksi isosiskokin on vielä niin pieni, että uni yleensä auttaa katastrofeissa.
Mutta oikeita katastrofeja ei oikeasti voi päästää sattumaan. Tontilta on aina löydyttävä polttoainetta, tulitikkuja, kynttilöitä, sidetarpeita, hiilitabletteja ja varavettä ihan vaan sähkökatkon varalle. Ja nyt kun meillä asuu myös pikkusisko joka terveydentilastani, tai tarkemmin lääkkeistäni johtuen elää purkkimaidolla, on purkkimaitoa oltava, tai kusessa on lievä ilmaisu katastrofin kokoa määritettäessä.
Olen siinä mielessä onnekas, että vaikka asuinkin lapsuuteni kaupungissa, äitini oli loistava varautuja. Hän perusteli varautumisen sillä, että mitä harvemmin käy kaupassa, sen vähemmän tulee tehtyä heräteostoksia ja sitä tehokkaammin säästyy rahaa. Äiti opetti, että kun kaapista ottaa vaikkapa viimeiset jauhot, on pussin takana aina uusi, avaamaton paketti ja sen kerran, kun sen viimeinen paketti aukeaa, kirjoitetaan kauppalistaan puute. Tätä oppia noudatin jo kaupungissa asuessa, mutta nyt oppi on kullan arvoinen. Täältä kun ei kauppaan lähdetä, jos jokin tärkeä on loppu. Joko ollaan ilman tai kärsitään ja ollaan ilman.
Vuosi meni, että kaapit olivat sekaisin, eikä varastoja oikein ollut ja niin monesti jouduttiin kärsimään ja olemaan ilman. Vihdoin alkaa meilläkin arki koittaa ja nyt jo keittiön kaapit alkavat olla siinä järjestyksessä, ettei suuria puutoksia pääse tulemaan. Samalla olen virkistänyt kasan vanhoja, minulle perinteisiä reseptejä, joilla nurkista saa siivottua niihin unohtuneita elintarvikkeita. Pihinä ihmisenä en heitä mitään pois ellei se kävele vastaan ja harvemmin mikään vastaan käveleekään, sillä elintarvikkeet on pakattu niin hyvin, että etenkin parasta ennen-päiväys on mielestäni turhalla pelottelua. Viimeinen käyttöpäivä onkin sitten tarkempi juttu.
Kaappeja kaivellessa löysin jälleen yhden unohdetun tutun, jolla on ainakin ennen ollut vankkumaton jalansija suomalaisessa, tai ainakin hämäläisessä ruokakulttuurissa. Rantasen mallastehdas valmisti talkkunaa lapsuudenkotini naapurissa vuoteen 2001 asti ja tuttu, paahdetun viljan ja herneen tuoksu tuntui vaatteissa asti. En edes muista, kuka talkkunaa valmistaa nykyään, mutta pussissa on sama täti, jonka muistan lapsuuden viilivälipaloista.
Pussin löydyttyä meillä on syöty talkkunaa päivittäin, onhan se loistava kuidun lähde ja pitää nälkää erinomaisesti. Tässä teille Hakamaan talkkunavälipalan ohje, johon tuttuun tapaan voi tunkea lähes mitä vaan, mitä kaapista löytyy.
Sekoita purkillinen maitorahkaa ja lähes saman verran jogurttia, turkkilaista, rasvatonta, ihan mitä vaan. Jos haluat tehdä hutusta hieman juhlavamman, korvaa jogurtti kermavaahdolla, mutta kermavaahtoa käyttäessäsi lisää se vasta lopuksi, ettei vaahto pääse löystymään liikaa. Lisää 3-4 ruokalusikallista talkkunoita (tai enemmän, kunhan makunystyräsi tottuvat) ja ripaus vaniljasokeria. Tähän määrään uppoaa kevyesti hieman sulatettuja pakastemarjoja ainakin 4 dl ja hillopurkkien lopusta saa sopivaa makeutusta, ilman lisättyä sokeria tietysti. Mustikka-mansikka-yhdistelmä on pommin varma, mutta eksoottisemmatkin maut sopivat. Banaani makeuttaa koko hutun ilman vaniljasokeriakin, joten kokeile rohkeasti sopivia yhdistelmiä.
Koska talkkunaa suositellaan käytettäväksi myös leivonnassa, korvasin tänään osan vehnäjauhoista talkkunoilla, kun teimme isosiskon kanssa porkkana-perunamuusin jämistä iltapalarieskoja. Rieskat meillä tehdään kuten sämpylätkin, eli lätkin taikinaa lusikalla kököiksi pellille, minkä jälkeen isosisko taputtelee jauhoisella kädellä kököt littanoiksi. Mikäli kyseessä ovat sämpylät, ne jätetään kohoamaan ja koska tänään tehtiin rieskoja, 2,5-vuotias isosisko sai käteensä haarukan, jolla hän sujuvasti tökki kaksi pellillistä rieskoja täyteen reikiä. Tuli muuten älyttömän hyviä talkkunarieskoja. Huomenna yritän tehdä talkkunoista marjapiirakan pohjan. Tiedotan sitten lopputuloksesta, mikäli tiedotettavaa on.
Pulla ei muuten koskaan ole pakkopullaa. Omituinen sanonta.
lauantai 25. tammikuuta 2014
Iloja
Vuosi sitten tähän aikaan makasin teho-osastolla, enkä juuri hahmottanut paikkaa tai aikaa. Kipulääkettä meni riittävästi, eikä parista kolarin jälkeisestä vuorokaudesta ole järkeviä muistikuvia.
Tänään makaan omalla sohvalla ja jokaista lihasta särkee. Tällä kertaa kipu tuntuu hyvältä, sillä olin ensimmäisellä astangajoogatunnilla. Miten paljon vuoden aikana onkaan tapahtunut ja miten hyväonninen olenkaan ollut, ettei minulle tai Pikkusiskolle käynyt huonommin. Tuossa tuo pieni (tai ei enää niin pieni) punkero kiljuu isänsä sylissä, kun minä tilitän tuntojani verkkoon.
Mutta liikunnan ja liikkumisen ihmeestä. Vaikka tammikuinen tälli oli kova, on ihana jälleen kerran huomata, että kun tekee töitä, ihmiskeho tuppaa toipumaan moninaisista vaivoista. Eihän toipuminen aina täydellistä ole, eikä kovakaan oma tai hoitohenkilökunnan työ auta, vaan joskus on hyväksyttävä se, että on opeteltava uusia liikeratoja ja uusia tapoja jotta selviää ihan tavallisista asioista. Kyllä tänäänkin nauratti, kun tunnilla esittäydyin oppilaana, joka saattaa kaatua joogatovereiden päälle. Ja lähellä se oli. Yrittäkää itse tehdä aurinkotervehdystä yhdellä kädellä. Suosittelen Wikipediaa mielikuvan värittämiseksi.
Äheltäen ja muutaman kerran kontalleni romahtaen selvisin tunnista, mutta löysin lajini ja olo on loistava. On se vaan hienoa huomata, että vain vuosi ehti kulua ja selvisin takaisin jotakuinkin liikkuvaksi ihmiseksi. Ikinä en ole ollut hoikka tai urheilullinen, mutta voimaa on aina löytynyt riittämiin. Vuosi on ollut raskas, kun pienimmissäkin asioissa olen tarvinnut apua ja isommat operaatiot olen joutunut unohtamaan kokonaan. On henkisesti aika raskasta, kun hiusten harjaaminen sattuu, puhumattakaan lapsen nostamisesta. Nyt olen taas matkalla takaisin omaksi itsekseni, ammattilaisten ja läheisten avulla.
Kylmiön siivousoperaatio jatkui muuten tänään, kun Isosisko lähti mummolaan yökylään ja isi ja äiti uskalsivat kaivella kaapista kyseenalaisilla päiväyksillä varustettuja elintarvikkeita ilman pelkoa lapsen myrkyttämisestä. Illalliseksi nautimme todellisen cross-kitchen pläjäyksen, jota suosittelen lämpimästi ennakkoluulottomille ihmisille. Ohje soveltuu käsittääkseni myös hiilihydraattirajoitteisille olennoille.
Silppua sipuli pannulle kera öljyn. Kun sipuli ruskistuu, paloittele neljä Saarioisten Grilliwurst Chorizoa sopiviksi suupaloiksi. Makkaroiden käristyessä kuutioi 3-4 tomaattia ja lisää nekin pannuun, kunhan makkarat ovat kypsyneet pinnalta ja saaneet kauniin värin. Kun tomaatit alkavat hieman pehmentyä, lisää 3-4 dl hapankaalia ja anna koko komeuden hautua 10 min. Lisää lopuksi turkkilaista jugurttia tai ranskankermaa 1 dl ja lapioi lautaselle. Tolkuttoman hyvää.
Ajatus tähän reseptiin tuli ravintola Old Brick´s:n ranskankerma-hapankaalilisäkkeen ja meikäläisen kesäpikaruuan yhdistämisestä. Meikäläiseen kesäpikaruokaan tarvitaan Chorizoa, paljon sipulia, paljon tomaattia ja iso kesäkurpitsa. Kaikki aineet kuutioidaan ja paistetaan pannussa. Mitään mausteita ei tarvita ja jestas että on hyvää. Suolaakaan ei tarvitse lisätä, sillä makkara hoitaa homman. Mikäli arvostaa oikein voimakasta makua, voi evääseen lisätä vielä pari valkosipulin kynttä.
Vaikka meitä valistetaan nitraattien pahuudesta, suosittelen silti kokeilemaan raakamakkararuokia. Niistä saa mukavasti vaihtelua ja neljästä makkarasta tekee vihanneksia reilusti käyttäen helposti viidelle, jopa kuudelle aikuiselle täyttävää ja tuntuvaa ruokaa.
Tämä ei ollut maksettu mainos. Saarioinen saa silti lähestyä minua palkkioasioissa.
Tämä hirviö kasvoi tänä kesänä kukkapenkissä, jota lannoitettiin ja lannoitetaan jatkossakin lammastuotteella. Kun pataan (pannulle ei mahtunut) kesäkurpitsan kanssa lisäsi neljä makkaraa ja pari tomaattia, tuli ruokaa viikoksi. Kesää odotellessa.
Tänään makaan omalla sohvalla ja jokaista lihasta särkee. Tällä kertaa kipu tuntuu hyvältä, sillä olin ensimmäisellä astangajoogatunnilla. Miten paljon vuoden aikana onkaan tapahtunut ja miten hyväonninen olenkaan ollut, ettei minulle tai Pikkusiskolle käynyt huonommin. Tuossa tuo pieni (tai ei enää niin pieni) punkero kiljuu isänsä sylissä, kun minä tilitän tuntojani verkkoon.
Mutta liikunnan ja liikkumisen ihmeestä. Vaikka tammikuinen tälli oli kova, on ihana jälleen kerran huomata, että kun tekee töitä, ihmiskeho tuppaa toipumaan moninaisista vaivoista. Eihän toipuminen aina täydellistä ole, eikä kovakaan oma tai hoitohenkilökunnan työ auta, vaan joskus on hyväksyttävä se, että on opeteltava uusia liikeratoja ja uusia tapoja jotta selviää ihan tavallisista asioista. Kyllä tänäänkin nauratti, kun tunnilla esittäydyin oppilaana, joka saattaa kaatua joogatovereiden päälle. Ja lähellä se oli. Yrittäkää itse tehdä aurinkotervehdystä yhdellä kädellä. Suosittelen Wikipediaa mielikuvan värittämiseksi.
Äheltäen ja muutaman kerran kontalleni romahtaen selvisin tunnista, mutta löysin lajini ja olo on loistava. On se vaan hienoa huomata, että vain vuosi ehti kulua ja selvisin takaisin jotakuinkin liikkuvaksi ihmiseksi. Ikinä en ole ollut hoikka tai urheilullinen, mutta voimaa on aina löytynyt riittämiin. Vuosi on ollut raskas, kun pienimmissäkin asioissa olen tarvinnut apua ja isommat operaatiot olen joutunut unohtamaan kokonaan. On henkisesti aika raskasta, kun hiusten harjaaminen sattuu, puhumattakaan lapsen nostamisesta. Nyt olen taas matkalla takaisin omaksi itsekseni, ammattilaisten ja läheisten avulla.
Kylmiön siivousoperaatio jatkui muuten tänään, kun Isosisko lähti mummolaan yökylään ja isi ja äiti uskalsivat kaivella kaapista kyseenalaisilla päiväyksillä varustettuja elintarvikkeita ilman pelkoa lapsen myrkyttämisestä. Illalliseksi nautimme todellisen cross-kitchen pläjäyksen, jota suosittelen lämpimästi ennakkoluulottomille ihmisille. Ohje soveltuu käsittääkseni myös hiilihydraattirajoitteisille olennoille.
Silppua sipuli pannulle kera öljyn. Kun sipuli ruskistuu, paloittele neljä Saarioisten Grilliwurst Chorizoa sopiviksi suupaloiksi. Makkaroiden käristyessä kuutioi 3-4 tomaattia ja lisää nekin pannuun, kunhan makkarat ovat kypsyneet pinnalta ja saaneet kauniin värin. Kun tomaatit alkavat hieman pehmentyä, lisää 3-4 dl hapankaalia ja anna koko komeuden hautua 10 min. Lisää lopuksi turkkilaista jugurttia tai ranskankermaa 1 dl ja lapioi lautaselle. Tolkuttoman hyvää.
Ajatus tähän reseptiin tuli ravintola Old Brick´s:n ranskankerma-hapankaalilisäkkeen ja meikäläisen kesäpikaruuan yhdistämisestä. Meikäläiseen kesäpikaruokaan tarvitaan Chorizoa, paljon sipulia, paljon tomaattia ja iso kesäkurpitsa. Kaikki aineet kuutioidaan ja paistetaan pannussa. Mitään mausteita ei tarvita ja jestas että on hyvää. Suolaakaan ei tarvitse lisätä, sillä makkara hoitaa homman. Mikäli arvostaa oikein voimakasta makua, voi evääseen lisätä vielä pari valkosipulin kynttä.
Vaikka meitä valistetaan nitraattien pahuudesta, suosittelen silti kokeilemaan raakamakkararuokia. Niistä saa mukavasti vaihtelua ja neljästä makkarasta tekee vihanneksia reilusti käyttäen helposti viidelle, jopa kuudelle aikuiselle täyttävää ja tuntuvaa ruokaa.
Tämä ei ollut maksettu mainos. Saarioinen saa silti lähestyä minua palkkioasioissa.
Tämä hirviö kasvoi tänä kesänä kukkapenkissä, jota lannoitettiin ja lannoitetaan jatkossakin lammastuotteella. Kun pataan (pannulle ei mahtunut) kesäkurpitsan kanssa lisäsi neljä makkaraa ja pari tomaattia, tuli ruokaa viikoksi. Kesää odotellessa.
tiistai 21. tammikuuta 2014
Jääkaapin sielunelämään tutustuminen
Koska asumme kaukana kaupoista ja pyrimme elämään ilman turhaa autoilua, hankimme remontin yhteydessä meille kunnollisen kylmiön maakellarin ja talon pikkukellarin lisäksi. Myös keittiön alkuperäinen kylmäkaappi jätettiin eristämättä, sillä vaikka siellä etupäässä säilytetäänkin käyttöasioita (jotka ovat iloisen raikkaita näillä pakkasilla) säilyvät kaapissa erinomaisesti myös sekä koirien ruuat että jauhot.
Haaveenani on ostaa oma kotitarvemylly, jotta voisin jauhaa itse jauhoja aina sen hetkisen tarpeen mukaan ja siten saada viljasta hyödyksi myös jyvien rasvaisemmat osat, joita normaaleissa jauhoissa ei huonon säilyvyyden vuoksi juuri ole käytetty. Viljat voisin ostaa jyvinä suoraan lähitiloilta ja säilyttää säkeissä ja vakoissa, kuten ennenkin on tehty. Maalaisromanttista kyllä, sitä en kiellä, mutta ahkerana leipurina se vitivalkoinen vehnäjauho alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää.
Usean ruokakomeron vika on kuitenkin se, että mikäli elämässä iskee kaaos, eikä järjestys oikein pidä, saattaa nurkkiin kadota jos millaisia herkkuja. Onneksi viime päivinä minulla on ollut aikaa tutustua tarkemmin kotini nurkkiin ja siinä samalla on tullut kehiteltyä muutama hyvin onnistunut ja nopea resepti yllätysvieraiden tai pikanälä hyökätessä.
Tämän piirakan olen mukaillut muistaakseni Kotivinkistä nappaamasti tomaattipiirakan ohjeesta, jota meillä tehdään kesäaikaan useaan kertaan viikossa. Pohja on kätevä ympäri vuoden ja talvella piirakan voi täyttää lähes millä vaan, mitä nurkista löytyy. Tässä versiossa piirakasta tulee pizzamainen, mutta alkuperäisessä tomaattipiirakassa päälle laitetaan ainoastaan siivutettua tomaattia niin paljon, kuin vuokaan mahtuu.
Pohja:
0,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja (tai 0,5 ohraa tai ruista ja loput vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
reilu 0,5 dl öljyä
vajaa 1 dl vettä (tai vähän enemmän, riippuen ilman kosteudesta, jauhoista ja maailman asennosta)
Sekoita kuivat aineet piirakkavuuassa, siis juuri siinä samassa astiassa, jonka isket uuniin, kunhan pohjan aineet ovat sekaisin. Ei leivittämistä, ei voitelua tai muuta turhaa hääräämistä, vain tavallinen piirakkavuoka. Omani on lasinen tai juhlatilanteessa jopa savinen.
Tee jauhoista keko ja lurauta keon keskelle öljy ja hieman vettä. Sekoittele taikina tavallisella haarukalla ja kun taikina tuntuu sopivan napakalta, muttei missään nimessä kovalta, levitä taikina vuuan pohjalle ja reunoille oman makusi mukaan.
Mikäli täytät piirakan nopeasti kypsyvillä päällisillä, pohjan voi tässä vaiheessa laittaa uuniin n. kymmeneksi minuutiksi ja täyttää, kun päälliset on leikelty. Pizzatyylisten täytteiden kanssa en ole pohjaa esipaistanut ja silti se on ollut erinomaisen rapea.
Viimeksi täytin pohjan kaappiin unohtuneella tomaattipyreen lopulla, parilla viipaloidulla, ylikypsällä tomaatilla, sipulilla, kapriksilla ja oliiveilla sekä kyseenalaisessa kunnossa olevalla Aura-juustolla. Niin, ja tietysti yrteillä. Tällä kertaa käytin Provencale-yrttisekoitusta, jota arjessa tungen kaikkeen hiivaleivästä lihapulliin.
Oli täytteenä mitä tahansa, pinnalle kannattaa laittaa vielä mukavasti mustapippuria ja mikäli kaapista löytyy, jotain sulavaa juustoa. Joko raasteena tai ihan vaan siivuina, kuten minulla on tapana. Jaksan raastaa ainoastaan ne pahimmin kuivuneet kermajuusto- tai parmesaanikököt, muuten vetelen juustokuorrutuksen sujuvasti höylällä.
Piirakan paistoaika on noin vartin verran, päällisistä riippuen, mutta vielä kertaakaan ei ole käynyt niin, että juusto olisi ruskistunut ennen pohjan kypsymistä. Käytä siis juuston kypsymistä mittarina. Paistolämpötila on noin. 200 astetta. Tällä pohjalla lämpötilalla ei ole kovin paljon merkitystä, kunhan ei aivan tulikuumaan uuniin piirakkaa lykkää.
Tarkoituksenani oli laittaa kuva ihanasta piirakasta, mutta isännällä oli illalla nälkä ja piirakka katosi ennen kameran päätymistä keittiöön. Kuva on sen sijaan lempimaisemani tuvan ikkunasta, joka tänä aamuna näytti jotenkin erityisen kauniilta aamukahvia juodessani. Ehkä lähestyvä onnettomuuden vuosipäivä saa aikaan sen, että katselen maailmaa kaunistavien lasien läpi. Tai sitten tänään oli vain poikkeuksellisen kaunis aamu.
Haaveenani on ostaa oma kotitarvemylly, jotta voisin jauhaa itse jauhoja aina sen hetkisen tarpeen mukaan ja siten saada viljasta hyödyksi myös jyvien rasvaisemmat osat, joita normaaleissa jauhoissa ei huonon säilyvyyden vuoksi juuri ole käytetty. Viljat voisin ostaa jyvinä suoraan lähitiloilta ja säilyttää säkeissä ja vakoissa, kuten ennenkin on tehty. Maalaisromanttista kyllä, sitä en kiellä, mutta ahkerana leipurina se vitivalkoinen vehnäjauho alkaa pikkuhiljaa kyllästyttää.
Usean ruokakomeron vika on kuitenkin se, että mikäli elämässä iskee kaaos, eikä järjestys oikein pidä, saattaa nurkkiin kadota jos millaisia herkkuja. Onneksi viime päivinä minulla on ollut aikaa tutustua tarkemmin kotini nurkkiin ja siinä samalla on tullut kehiteltyä muutama hyvin onnistunut ja nopea resepti yllätysvieraiden tai pikanälä hyökätessä.
Tämän piirakan olen mukaillut muistaakseni Kotivinkistä nappaamasti tomaattipiirakan ohjeesta, jota meillä tehdään kesäaikaan useaan kertaan viikossa. Pohja on kätevä ympäri vuoden ja talvella piirakan voi täyttää lähes millä vaan, mitä nurkista löytyy. Tässä versiossa piirakasta tulee pizzamainen, mutta alkuperäisessä tomaattipiirakassa päälle laitetaan ainoastaan siivutettua tomaattia niin paljon, kuin vuokaan mahtuu.
Pohja:
0,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl vehnäjauhoja (tai 0,5 ohraa tai ruista ja loput vehnäjauhoja)
1 tl leivinjauhetta
reilu 0,5 dl öljyä
vajaa 1 dl vettä (tai vähän enemmän, riippuen ilman kosteudesta, jauhoista ja maailman asennosta)
Sekoita kuivat aineet piirakkavuuassa, siis juuri siinä samassa astiassa, jonka isket uuniin, kunhan pohjan aineet ovat sekaisin. Ei leivittämistä, ei voitelua tai muuta turhaa hääräämistä, vain tavallinen piirakkavuoka. Omani on lasinen tai juhlatilanteessa jopa savinen.
Tee jauhoista keko ja lurauta keon keskelle öljy ja hieman vettä. Sekoittele taikina tavallisella haarukalla ja kun taikina tuntuu sopivan napakalta, muttei missään nimessä kovalta, levitä taikina vuuan pohjalle ja reunoille oman makusi mukaan.
Mikäli täytät piirakan nopeasti kypsyvillä päällisillä, pohjan voi tässä vaiheessa laittaa uuniin n. kymmeneksi minuutiksi ja täyttää, kun päälliset on leikelty. Pizzatyylisten täytteiden kanssa en ole pohjaa esipaistanut ja silti se on ollut erinomaisen rapea.
Viimeksi täytin pohjan kaappiin unohtuneella tomaattipyreen lopulla, parilla viipaloidulla, ylikypsällä tomaatilla, sipulilla, kapriksilla ja oliiveilla sekä kyseenalaisessa kunnossa olevalla Aura-juustolla. Niin, ja tietysti yrteillä. Tällä kertaa käytin Provencale-yrttisekoitusta, jota arjessa tungen kaikkeen hiivaleivästä lihapulliin.
Oli täytteenä mitä tahansa, pinnalle kannattaa laittaa vielä mukavasti mustapippuria ja mikäli kaapista löytyy, jotain sulavaa juustoa. Joko raasteena tai ihan vaan siivuina, kuten minulla on tapana. Jaksan raastaa ainoastaan ne pahimmin kuivuneet kermajuusto- tai parmesaanikököt, muuten vetelen juustokuorrutuksen sujuvasti höylällä.
Piirakan paistoaika on noin vartin verran, päällisistä riippuen, mutta vielä kertaakaan ei ole käynyt niin, että juusto olisi ruskistunut ennen pohjan kypsymistä. Käytä siis juuston kypsymistä mittarina. Paistolämpötila on noin. 200 astetta. Tällä pohjalla lämpötilalla ei ole kovin paljon merkitystä, kunhan ei aivan tulikuumaan uuniin piirakkaa lykkää.
Tarkoituksenani oli laittaa kuva ihanasta piirakasta, mutta isännällä oli illalla nälkä ja piirakka katosi ennen kameran päätymistä keittiöön. Kuva on sen sijaan lempimaisemani tuvan ikkunasta, joka tänä aamuna näytti jotenkin erityisen kauniilta aamukahvia juodessani. Ehkä lähestyvä onnettomuuden vuosipäivä saa aikaan sen, että katselen maailmaa kaunistavien lasien läpi. Tai sitten tänään oli vain poikkeuksellisen kaunis aamu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)