lauantai 30. tammikuuta 2016

Mandariinihilloa ja suklaakakkua

Pyrin huolehtimaan, ettei meillä mene ruokaa hukkaan. Virheitä sattuu, enkä aina (=yleensä) ole täydellisen hyvin arkea organisoiva äitiolento, mutta tänään pisti oikein todella suututtamaan. En osta tuontihedelmiä edes viikottain ja silloin kun ostan, ne syödään kyllä tarkkaan. Nyt jossain aivolamassani oli asetellut kasan mandariineja koriin tuvan emännänkaapin tasolle ja sinne ne olivat unohtuneetkin. Käteen tuntuivat jo sen verran pehmoisilta, että ajattelin niiden päätyvän suoraan kompostin kautta kukkapenkkiin.

Päätin kuitenkin kuoria niitä ja katsoa, missä jamassa niiden sisuskalut olivat. Lohkot olivat jonkin verran näivettyneitä ja pehmeys johtui kuoren irtoamisesta. Hedelmäliha oli päässyt kuivumaan. Asiat tuppaavat rypistymään kuivuessaan. Naamanikin. Se ei vanhene, se kuivuu. Tiedoksi sitä pohtiville.

Koska makukin oli normaali, eli vain vettä puuttui, päätin keittää mandariineista pikahilloa. Kuorin kaikki kelvolliset hedelmät, lohkoin ne ja heitin kattilaan. Mukaan puoli desiä vettä ja noin desi hillosokeria. Lohkoja oli reilu puoli litraa. Keittelin lohkoja noin vartin ja painelin niitä lusikalla, osa meni rikki, osa ei. Lopuksi surautin koko komeuden tasaisemmaksi sauvasekottimella ja annoin jähtyä.


Kun kaksivuotias on kuumeessa, oma olo on aika lähellä ruumista ja kaapista on suklaa loppu, on keksittävä pelastus. Muistin Miian bloganneen helpon appelsiini-suklaakakun ohjeen taannoin, joten kaivelin reseptin esiin.

Ohjeen helppous on siinä, ettei mitään tarvitse vatkata, kunhan sekoittaa. Koska päädyin vähentämään rasvan määrää ja tykkään tehdä taikinan tavallisella käsivispilällä, sekoitin aluksi hieman ilmaa kananmuniin.

Kakkuun tarvitset:

3 munaa
4,5 dl sokeria
6 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
4 rkl mandariinihilloa
100 g sulatettua voita
2,25 dl vehnäjauhoja

Paista hieman vajaassa 200 asteessa noin 35 minuuttia.

Vähensin rasvan määrää alkuperäiseen ohjeeseen verrattuna ja lisäsin hillon osuutta. Paistoaika on mitattu tälle ohjeistukselle.

Tänään kakkua syötiin vattuhillon kanssa, koska kaapissa ei ollut jäätelöä, eikä kermaa. Sekaisesta pakastimesta en löytänyt edes jäisiä vadelmia, mutta hyvin sain suklaanhimoni aisoihin ja loput mandariinihillosta syötän perheelle aamulla ruispuuron päällä.

torstai 21. tammikuuta 2016

Ilmoja pidelly


Siinä ne nyt sitten on. Kuormallinen paaleja. Umpijäässä.

Siihen ne syksyllä kipattiin, lähelle lampolaa. Oli paalattu oikein löysästi, että jaksan ne pyöritellä käsipelillä sisälle. Traktoriin kun ei vieläkään ole ollut varaa, eikä ihan jokaisen heilahduksen vuoksi voi naapurin traktoria (ja isäntää) kutsua hätiin. Ihan ei kassa kestä.

Eikä ne paljoa paina. Alle parisataa kiloa kumminkin. Mutta kun ovat jäätyneet maahan kiinni.

Tässä sen yhtenä iltana ihan testasinkin, kun lampolassa alkoi olla pakkasta parinkympin pahemmalla puolen, lämpölampuista huolimatta. Edellisen olkipaalin oli naapuri nostanut traktorilla sisään samalla, kun ajoi parin viikon heinäpaalit pellon laidalta ruokintapöydän reunaan. Heinäpaalit ovat sen verran painavampia, etten edes haaveile niitä liikuttavani, mutta vähintään viikottain tarvitaan myös paalillinen olkea, jotta mammojen on mukava pötkötellä puhtaalla ja pehmeällä pedillä.

Siinä pakkasta vihatessani kävin tuuppimassa jokaista paalia vuorollaan ja sitä, mikä tuntui mahdolliselta, yritin saada liikkeelle juoksemalla sitä päin parikymmentä kertaa, vuoroin oikea, vuoroin vasen olkapää edellä.

Siinä ne on edelleen. Tiedoksi vaan.

Tänään laitetaan lotto vetämään ja arvotaan putkien jäätymisjärjestys. Pistän rahani likoon lampolaan johtavan pitkän putken puolesta. Lampolan päässä kun on jo hana jäässä, ei vettä kuitenkaan pysty valuttamaan. Onhan tässä jo neljä viikkoa ajettu maitokärryllä 200 litraa lämmintä juomavettä päivässä eläimille. Siinä samallahan se menee mukavasti tämä lopputalvikin. Kanistereiden kanssa hikoillessa. Onpahan ainakin sillä hetkellä lämmin.


Eikä tarvitse huolehtia. Aluset saatiin laitettua seuraavana aamuna. Isännän apua siinä tarvittiin. Käytiin läpi kaikki parisuhteen ongelmat siinä parinkymmenen metrin matkalla, mitä sitä paalia työnnettiin. Kun sää meet liian lujaa/hiljaa/väärää reittiä ja mitä sää ny tolleen sitä työnnät. Ollaan me vielä väleissä. Älkää huoliko.


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Se kevyempi banaanikakku

Lääkäri käski pudottaa painoa, joten on oikea aika julkaista kaikille tammikuun ryhtiliikkeen kanssa taisteleville kanssaihmisille soveltuva herkku. Hiilareita on, mutta kakku ei ole niin makea tai rasvainen kuin edeltäjänsä. Soveltuu kakkupohjaksi tai sellaisenaan kahvikakuksi.

Kuten edellinenkin banaanikakku, vatkaamatta paras.


2 dl maitoa (tai vanhaa jugurttia ja vettä, kunhan nesteen määrä on noin kaksi desiä, mieluummin yli kuin alle)
Vajaa 2 dl kaurahiutaleita (minulla oli noin 1,75 dl, mutta hiutaleissa on eroja)

2 banaania (mitä mustempia sen parempi)
2,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl ruokasoodaa
2 tl leivinjauhetta
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
(kardemummaa)

Laita kaurahiutaleet turpoamaan maito/vesi/nesteeseen. Lopputuloksena pitäisi olla noin 2,5 dl puuromaista mömmöä.


Muhenna taikinakulhossa banaanit haarukalla. Lisää banaaneihin sokeri, vaniljasokeri, sooda, leivinjauhe ja sekoita haarukalla. Lisää munat ja jauhot edelleen haarukalla sekoittaen. Kaada turvonneet kaurahiutaleet taikinaan ja mausta halutessasi kardemummalla.

Oman silikonivuokani voitelin lusikallisella oliiviöljyä, mutta koska tunnet oman vuokasi, käytä sitä, mikä hyvältä tuntuu.

Paista vajaassa 200:ssa asteessa noin tunti. Kokeile kypsyyttä hammastikulla. Tikkuun ei saa jäädä kökköjä, mutta kostea se saa olla. Älä paista kakkua liikaa.

Täytin meidän kakun turkkilaisella jugurtilla ja hillopurkkien lopuilla. Kostutin pohjan omenamehulla. Välissä oli mustaviinimarjahilloa sekä mansikka-puolukkahilloa ja jugurttia. Päälle lusikoin lisää jugurttia, jäisiä puolukoita sekä vaniljasokeria (ei vanilliini!!) siivilän läpi.


Leivoin eilen. Meni jo, enkä syönyt yksin.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Uusi alku ja ne muut perushöpinät

Olen kaivannut kirjoittamista enemmän kuin olen ehtinyt huomaamaankaan. Elän nyt aidosti ruuhkavuosia. On päiviä, jolloin en oikeasti ehdi edes syödä, saati ajatella mitään muuta kuin päivästä selviämistä. Mutta kummasti sitä jaksaa ihminen paiskia, kun tietää tekevänsä asioita oman väen hyväksi ja muistaa, miten tämän hetken kurjuus ja kärsimys kuitenkin pienentää taakkaa tulevaisuudessa.

Tilan eläinmäärä kävi menneen syksyn aikana jo lähellä sataa, joten kasvuvauhti on ollut suunniteltua nopeampaa. Uusissa työrutiineissa on ollut ihmettelemistä, eikä kaikki muutenkaan ole mennyt aivan suunnitelmien mukaisesti. Tyylikkäänä esimerkkinä voidaan pitää vanhan lampolan "parin päivän" remonttia, mikä on edelleen kesken lahovaurion ja sitä automaattisesti seuraavien sieniviljelmien vuoksi. Onneksi tuli vihdoin pakkasta. Kuivuu ainakin työmaa.

Ilveksen lisäksi talon nurkilla alkoi loppukesästä viihtyä myös nalle, joten yksi iso ponnistus oli koko taloa ympäröivän alueen raivaaminen ja aitaaminen niin kaksi- kuin nelijalkaistenkin turvaksi. Ennen joulua tilalle muuttivat myös laumanvartijapennut, joiden työpiste on lampolassa. Risto-Katti Höökin siirtyi sisäkuistikissaksi, sillä jostain syystä hänen arvolleen ei enää kelvannut mökki lampolassa, vaan piti asentaa sähköt kylmälle kuistille, jotta kissan lämpömatto saatiin asennettua hänelle soveltuvaan kissan majaan.

Kuistin sähköistämisen lisäksi on saatu uudet sähköt niin puimolaan, maakellariin, koiran koppiin kuin kanalaankin, että on sitä tietysti jokunen naula tullut isännän naputeltua tässä muun toimen ohella. Eniten naputtelua vaati kyllä aitaprojekti. Tontti kun on tunnetusti kiveä kiven vieressä, eikä meillä vielä(kään) ole ollut mahdollisuutta hankkia traktoria, niin isäntä paukutti kaikki 249 aitatolppaa käsin paikoilleen. Minä laitoin yhden ja käsiä särki viikon.

Oli se urakan aikana tehnyt laskelmiamikin. Että kun jokaista tolppaa lyö 16 kg painavalla juntalla 20 kertaa, niin se tekee sellaiset 5000 pään yläpuolelta alkavaa lyöntiä. Eikä siinä mennyt kuin viikko ja siihen kuuluu myös sen verkon kiinnittäminen sinkilöillä tolppiin. Vähintään 3 sinkilää per tolppa. Ja noin 10 vasaran iskua per sinkilä. Onneksi maa jäätyi. Ei päästä jatkamaan ennen toukokuuta.


Toivottavasti saadaan nämä marraskuiset maisemat pian takaisin.

Onnellista ja rauhallista kuluvaa vuotta kaikille!