torstai 3. maaliskuuta 2016

Traktorimarssi

Alkutuottajat valittavat taas. Möisivät tuotteensa kalliimmalla, ei tarvitsisi valittaa. Ajellaan sadan tonnin traktorilla ja elellään leveästi maaseudun rauhassa. Maanviljelys on ammatinvalintakysymys, kukaan ei ole pakottanut sinne pellon laitaan.

No mikä maajusseja sitten nyppii?

Ihmiset tarvitsevat ruokaa ja sitä pystyy kaupungissa kasvattamaan vain rajallisesti. Ruoka joudutaan kuljettamaan, jakelemaan ja myymään suunnitellusti ja elintarvikelainsäädännön mukaisesti kuluttajille, jotta noudatetaan ihmisten turvaksi tehtyjä säädöksiä. Nämä portaat maksavat, joten edullisten raaka-aineiden saatavuuden turvaamiseksi on kehitetty maataloustukijärjestelmä. Tuet voi raa'asti jakaa viljelystä saataviin tukiin sekä eläinpalkkioihin.

Eläinpalkkioita saavan tilan tulee tuottaa tietty määrä eläinperäisiä tuotteita tai teuraseläimiä, jotta pysyy palkkiojärjestelmässä mukana. Palkkioiden ehdoissa on säädetty eläinsuojelulainsäädännön lisäksi täydentävistä ehdoista, joiden omaksumiseen tarvitsee sekä neuvontaa että aikaa opiskeluun. Neuvonta on tietenkin maksullista. Mikäli tilalla ei noudateta kaikkia ehtoja, esimerkiksi tarkastuksissa huomataan puutteita, tila saa tukisanktioita, eli menettää tukia. Menettää siis palkkaansa. Tukijärjestelmän vuoksi tilallinen on usein palkansaajaa huonommassa asemassa. Palkkaa kun harva voi maksaa itselleen myydyn tuotteen aikaansaamasta voitosta. Alkutuotannon tuotteet myydään pääosin alle tuotantokustannusten elintarviketeollisuudelle, koska tukijärjestelmän tarkoituksena on saada markkinoille edullisia elintarvikkeita.

Viime vuonna Maaseutuvirasto MAVI otti käyttöön uuden maksatusjärjestelmän, mistä syystä suuri osa viime vuoden tuista maksettiin joko joulukuussa 2015 tai maksatus siirtyi hamaan tulevaisuuteen. Tilat tekivät massiivisia tappioita, kun tuloja ei ollut. Vain menoja. Palkkaa sai harva, joten monet joutuivat tilapidon lisäksi hankkimaan lisätöitä.

Tukijärjestelmän tarkoituksena on ollut myös tehostaa maataloutta, joten tilojen kokoa on kasvatettu valtavilla investoinneilla. Tilakoon kasvattamisen tarve on tullut elintarviketeollisuudelta ja tuotanto on optimoitu siten, ettei vaihteluun ole mahdollisuutta. Tästä esimerkkinä teurassikojen hävittäminen poltamalla. Sikatilojen sikalat on suunniteltu siten, että siellä pidetään tarkkaan optimoitua eläinmäärää. Porsaita syntyy ja emakoita astutetaan tasaiseen tahtiin, jotta teuraita kasvaa tasaisena virtana. Tasaista tuotantoa vaatii sekä teollisuus (eli ostaja) sekä tukijärjestelmä (palkan maksaja).

Eläimet on myytävä niiden optimaalisessa koossa, jotta niitä mahtuu optimaalinen määrä teurasautoon ja teurastamon linjalle, sillä kauppa vaatii tuotteita tasaisena virtana hyllyyn. Jos tilallinen ei myy eläimiään teurastamolle sillä hintaa, mitä teurastamo siitä maksaa, jäävät eläimet tilalle. Koska uusia syntyy koko ajan, ei ole tilaa "säilytellä" ylimääräisiä eläimiä, sillä eläinten pitämisessä on minimi pinta-ala vaatimukset. Jos siis tilalla on liikaa eläimiä lain nimissä, seuraa tukisanktioita, eli ei tule tuloja.

Vaikka tilallinen osaa teurastaa itse eläimensä kivuttomasti ja siististi, tätä tilalla teurastettua lihaa ei saa myydä. Tässä iskee elintarvikelainsäädäntö. Myytävä liha pitää tarkastaa ja käsitellä hyväksytyissä elintarviketiloissa, eli käytännössä tilan nurkalla pitäisi olla oma teurastamo, jos lihoja haluaisi myydä itse. Nykylainsäädännön mukainen teurastamo, pienikin, maksaa sen 300 000 euroa. Vähintään.

Jos minä myisin meidän tilan maksimituotannon, 100 karitsaa vuodessa, teurastamolle, tienaisin noin 8000 euroa vuodessa. Siitä maksaisin sitten eläinten rehut, lainat, eläinlääkärin, vakuutukset, sähköt, vedet, kaiken. Ja palkkani. Tästä syystä meillä on tukijärjestelmä. Jos se ei toimi, ei maajussi elä.

Tai sitten koko järjestelmä pitäisi räjäyttää ja elintarvikkeiden hinnaksi muodotuisi se, mitä niiden tuottaminen oikeasti maksaa. Olisiko se sitten parempi?