Aikuisena tuppaa katsomaan maailmaa kovin kummallisten lasien läpi. Jatkuva uutisvirta saa pään niin sekaisin, että kaikessa ja kaikissa näkee vain jotain pahaa ja pelättävää. Tai vähintäänkin mahdollisuuden epäonnistua totaalisesti ja menettää kaiken.
Moni on ratkaissut asian niin, ettei seuraa enää lainkaan maailman uutisia ja keskittyy vain omaan arkeensa (tai napaansa). Seuraan, ainakin vielä, mielenkiinnolla maailmaa myös Metsäkulman ulkopuolella, vaikka pahoitan päivittäin mieleni asioilla, jotka eivät maailmaani vaikuta ja suren asioita, joille en mitään voi.
Meidän perheellä on loputtoman huono onni. Lähes kaikki, mikä voi mennä pieleen, on mennyt ja tulee varmasti menemään myös jatkossa. Perheen isän kanssa suhtaudumme kuitenkin hyvin eri tavoin epäonneen. Mies odottaa kaikessa pahinta ja on valmiiksi äkäinen, kun suunnittelen jotain uutta projektia. Minä taas pyrin varautumaan kaikkeen mahdolliseen maanvyörystä mäkikotkiin.
Hyvä esimerkki on haaveeni kanoista. Koska kanat ovat ihmisistä riippuvaisia, eli tässä tapauksessa meistä, siirtyy miehen mielestä niille automaattisesti myös ihmisen paska säkä. Meidän kanoille tulisi kuitenkin vähintään ainakin lintuinfluenssa tai kettu söisi ne kaikki, joten niitä on alunperinkin aivan turha hankkia.
Ihan en tätä puolisoni logiikkaa ymmärrä, koska jossain metsästäjän aivojen sopukassa on syntynyt ajatus kasvattaa fasaaneja. Fasaanit, vaikka kanoja nekin tavallaan ovat, eivät puolisoni mielessä kohtaa peruskotkottajien kaamea kohtaloa, vaan olisivat mitä sopivinta kasvatettava täällä meillä. Nämä kirkuvat ulkomaan vahvistukset pistelevät todennäköisesti myös kettuja käkättimeen ja huolehtivat siinä sivussa myös tontin muiden elävien turvallisuudesta.
Mutta onhan se jo aika tervettä suhtautumista elämään, että pystyy suunnittelemaan uusien juttujen aloittamista. Kadehdin tässä tapauksessa lapsia, jotka uskovat kaiken olevan mahdollista. Ja jos ihan totta puhutaan, niin niinhän se on. Etenkin niissä omaa elämää koskevissa asioissa, joihin voi itse vaikuttaa. En voinut vaikuttaa siihen, että jouduin kolariin, mutta pystyin vaikuttamaan toipumiseeni, koska halusin. Isosisko oppi kovin pienenä kiipeämään aidan yli, koska halusi, vaikkei äiti halunnutkaan. Tässä tapauksessa oli viisasta olla tottelematon ja tehdä sitä, mitä itse haluaa.
Aikuisena on muuten aika mahtavaa. Sitä voi ihan oikeasti ajatella, että kaikki on mahdollista ja harvemmin kukaan tulee kieltämään, kun jotain uutta juttua haluaa harjoitella. Saa vaihtaa alaa, ottaa lainaa, matkustaa. Saa syödä vaikka juustoa suoraan paketista tai juoda kahvia keskellä yötä, eikä kukaan tule sanomaan, ettet saa tehdä noin. Uskalluksesta se kaikki on kiinni.
Olen varma, että saan kanani, kunhan vähän aikaa kerään rohkeutta ja mieskin taitaa hommata muutaman fasaanin. Saatan myös juosta sakset kädessä ja mennä ulos märällä tukalla.
tiistai 10. helmikuuta 2015
sunnuntai 8. helmikuuta 2015
Kreikkahenkiset lihapullat karitsan jauhelihasta
500 g karitsan jauhelihaa
2-3 siivua vaaleaa leipää
1-2 dl maitoa (juhlapäivänä käy myös kerma)
1 hienonnettu sipuli
meiramia
suolaa
pippuria
1 maustemitallinen juustokuminaa
200 g fetaa tai salaattijuustoa
kourallinen vihreitä oliiveja (tässäkin oman mieltymyksen mukaan)
3 valkosipulin kynttä puristettuna
1-2 kananmunaa
öljyä muotoiluun
Tarjoiluun ehdottomasti sitruunaa
Laita tehosekoittimeen leipäsiivut kuorineen ja lisää sopiva määrä maitoa. Jos käytät kuivaa leipää, anna taikinapohjan turvota hetki. Meidän kokkailusessiossa leivät turposivat kaalipadan valmistuksen ajan. Tavoitteena on saada tehosekoittimeen noin 2,5 dl pehmeää mössöä, johon on helppo sekoittaa muut aineet.
Lisää tehosekoittimeen hienonnettu sipuli ja mausteet. Mikäli oliivi ei kuulu ruokailijoiden suurherkkuihin, voit pyöräyttää oliivit myös massan sekaan. Oliivit voit lisätä myös taikinakulhoon veitsellä hienonnettuna.
Lihapullataikina on kätevää tehdä taikinakoukuilla sillä samalla välineellä, millä muutkin taikinat teet. Minulla on käytössä kohta 15 vuotta täyttävä yleiskone, joka pelastaa edelleen vammakätisen vaivaajan suuremmilta kivuilta. Käsin voi myös kulhossa vääntää. Saa varmasti tuntumaa ruokaan.
Kippaa jauheliha ja taikinapohja vaivauskulhoon ja muserra juusto käsin joukkoon. Saa jäädä kökköjä. Puserra valkosipulit vaivaamisen aikana mukaan ja aivan lopuksi lisää kananmuna. Tee koepulla jos epäilet tarvitsevasi myös toisen kananmunan sitomaan taikinaa. Jos kypsennät lihapullat uunissa, yleensä yksi muna on tarpeeksi, mutta jos oliiveja on paljon ja ne ovat maistuvina paloina ja etenkin, jos paistat pullat pannulla, kannattaa lisätä kaksi kananmunaa.
Muotoile taikinasta pullia joko vedellä tai öljyllä kostutetuin käsin. Uunissa kypsennettäessä käytä uunivuokaa, jotta saat kaikki maut talteen. Uunin lämpötila pullien koosta riippuen 175-200 astetta.
Tein tällä ohjeella 20 isoa lihapullaa, pienempiä on nopeampi lämmittää seuraavana päivänä. Aikuiselle naiselle 3 isoa pullaa olivat sopiva määrä, myös arvoisan koemaistaja/kuvaustiimin mielestä. Isäntä olisi syönyt mielellään kaikki 20 itsekseen. Kerralla.
lauantai 7. helmikuuta 2015
Pataa karitsan jauhelihasta ja kotimaisesta kaalista
Torstaina järjestin elämäni ensimmäisen ruokakuvaussession ja kokemus oli kaiken vaivan arvoinen. Hyvä ruoka on harrastukseni ja intohimoni ja haave omista vihanneksista oli yksi syy maalle muuttoon.
Vihannesten kasvattaminen on menneinä kesinä ollut marginaalista. Tai olen minä kamalasti harjoitellut, mutta lopputuloksen on usein hyödyntänyt joku muu. Sisällä kasvattamani taimet on kertaalleen syönyt joku nimetön öttiäinen ja kertaalleen kaksijalkainen jälkikasvu. Halla tuhosi liian aikaisin ulos siirtämäni taimet ja hallasta selvinneet päätyivät kaaliperhosen toukkien välipalaksi. Mutta en lannistu. Tänä keväänä yritän taas.
Siihen asti kun saan ihmisravinnoksi kelpaavia vihanneksia pöytään, turvaudun kotimaisten ammattiviljelijöiden tuotoksiin. Näin talvella on sekä taloudellisesti järkevää, että ilmasto- ja ympäristöystävällistä käyttää kotimaisia, hyvin säilyviä juureksia ja kaaleja kokkailuissa.
Juntusen Miia toi torstaina kameransa ja Sateenkaarentaa-sisustuspuodin Riikka toi stailaustaitonsa ja lopputuloksen näette pian. Halusin näyttää, miten paljon ruokaa voi valmistaa kilosta karitsan jauhelihaa ja miten siihen saa vaihtelua. Tein kaalipataa, lihapullia sekä keittoa ja koko kuorman valmistamiseen meni kolme tuntia. Ja tästä määrästä riittää moneksi päiväksi, niin lounasevääksi kuin päivällisiksikin.
Kaalipata, jossa kotimaisuusaste on kohdallaan
1 paketti pekonia
250 g karitsan jauhelihaa
1 rkl öljyä
2 sipulia hienonnettuna
reilu kilo suikaloitua kaalia (osta 1,5 kg:n kaali, poista uloimmat lehdet ja kanta ja avot, suikaloitava määrä on sopiva)
4 tomaattia (tähän sopivat erittäin hyvin ylikypsät ja jääkaappiin unohtuneet yksilöt)
vähintään 2 isoa valkosipulin kynttä
2 rkl siirappia
1-2 rkl vaaleaa balsamicoa (tai 1 rkl mitä vaan etikkaa)
1/2 rkl kuminoita
meiramia ainakin 1/2 rkl
ripaus rakuunaa
suolaa ja pippuria
loraus vettä
Aloita suikaloimalla kaali ja silppuamalla sipulit. Tämän ruuan valmistuksessa tarvitset vain padan, leikkuulaudan, veitsen ja sekoitusvälineen. Mitat eivät ole tarkkoja, mutta mittaaminen ei ole kiellettyä.
Laita suuri pata liedelle, lorauta öljy lämpiämään ja silppua pekoni suoraan pataan. Helpoimmalla pääset saksilla. Kun pekoni tirisee kivasti ja vapauttaa rasvaa, lisää jauheliha. Lihojen ruskistuttua lisää sipulisilppu kuullottumaan.
Kun sipuli alkaa olla läpinäkyvää, lisää kaalia vähitellen. Kaali kypsyy nopeammin pehmeäksi, kun maltat lisäillä vähin erin.
Kaalin kuullottuessa lisää pippuri, suola, meirami, rakuuna ja valkosipuli. Älä anna valkosipulien ruskistua. Lisää kuutioidut tai muuten pienityt tomaatit. Pidä huoli, että tomaattien mehu päätyy myös pataan. Lisää loraus vettä ja siirappi ja anna hautua pehmeäksi. Älä päästä kuivumaan, käytä kantta. Ruoka hautua hyvin jälkilämmöllä, kunhan kuumennat sen kunnolla ennen tarjoilua.
Aivan lopuksi lisää etikka. Tämä ruoka paranee vanhetessaan, joten seuraavan päivän ruokahuolto hoituu kerralla.
Vihannesten kasvattaminen on menneinä kesinä ollut marginaalista. Tai olen minä kamalasti harjoitellut, mutta lopputuloksen on usein hyödyntänyt joku muu. Sisällä kasvattamani taimet on kertaalleen syönyt joku nimetön öttiäinen ja kertaalleen kaksijalkainen jälkikasvu. Halla tuhosi liian aikaisin ulos siirtämäni taimet ja hallasta selvinneet päätyivät kaaliperhosen toukkien välipalaksi. Mutta en lannistu. Tänä keväänä yritän taas.
Siihen asti kun saan ihmisravinnoksi kelpaavia vihanneksia pöytään, turvaudun kotimaisten ammattiviljelijöiden tuotoksiin. Näin talvella on sekä taloudellisesti järkevää, että ilmasto- ja ympäristöystävällistä käyttää kotimaisia, hyvin säilyviä juureksia ja kaaleja kokkailuissa.
Juntusen Miia toi torstaina kameransa ja Sateenkaarentaa-sisustuspuodin Riikka toi stailaustaitonsa ja lopputuloksen näette pian. Halusin näyttää, miten paljon ruokaa voi valmistaa kilosta karitsan jauhelihaa ja miten siihen saa vaihtelua. Tein kaalipataa, lihapullia sekä keittoa ja koko kuorman valmistamiseen meni kolme tuntia. Ja tästä määrästä riittää moneksi päiväksi, niin lounasevääksi kuin päivällisiksikin.
Kaalipata, jossa kotimaisuusaste on kohdallaan
1 paketti pekonia
250 g karitsan jauhelihaa
1 rkl öljyä
2 sipulia hienonnettuna
reilu kilo suikaloitua kaalia (osta 1,5 kg:n kaali, poista uloimmat lehdet ja kanta ja avot, suikaloitava määrä on sopiva)
4 tomaattia (tähän sopivat erittäin hyvin ylikypsät ja jääkaappiin unohtuneet yksilöt)
vähintään 2 isoa valkosipulin kynttä
2 rkl siirappia
1-2 rkl vaaleaa balsamicoa (tai 1 rkl mitä vaan etikkaa)
1/2 rkl kuminoita
meiramia ainakin 1/2 rkl
ripaus rakuunaa
suolaa ja pippuria
loraus vettä
Aloita suikaloimalla kaali ja silppuamalla sipulit. Tämän ruuan valmistuksessa tarvitset vain padan, leikkuulaudan, veitsen ja sekoitusvälineen. Mitat eivät ole tarkkoja, mutta mittaaminen ei ole kiellettyä.
Laita suuri pata liedelle, lorauta öljy lämpiämään ja silppua pekoni suoraan pataan. Helpoimmalla pääset saksilla. Kun pekoni tirisee kivasti ja vapauttaa rasvaa, lisää jauheliha. Lihojen ruskistuttua lisää sipulisilppu kuullottumaan.
Kun sipuli alkaa olla läpinäkyvää, lisää kaalia vähitellen. Kaali kypsyy nopeammin pehmeäksi, kun maltat lisäillä vähin erin.
Kaalin kuullottuessa lisää pippuri, suola, meirami, rakuuna ja valkosipuli. Älä anna valkosipulien ruskistua. Lisää kuutioidut tai muuten pienityt tomaatit. Pidä huoli, että tomaattien mehu päätyy myös pataan. Lisää loraus vettä ja siirappi ja anna hautua pehmeäksi. Älä päästä kuivumaan, käytä kantta. Ruoka hautua hyvin jälkilämmöllä, kunhan kuumennat sen kunnolla ennen tarjoilua.
Aivan lopuksi lisää etikka. Tämä ruoka paranee vanhetessaan, joten seuraavan päivän ruokahuolto hoituu kerralla.
lauantai 3. tammikuuta 2015
Uutta vuotta
Vuoden vaihtumiseen liittyy aina odotuksia vanhan tuskan loppumisesta ja uuden, paremman elämän alkamisesta. Meidän perheessä tuntuu loppuvuoteen kriisiytyvän niin työ- kuin kaikki muutkin stressit. Uusi lampola piti saada valmiiksi ja saatiinkin, mies taisteli kolmannen ammattitutkinnon valmiiksi ja minä päädyin palaamaan yrittäjäksi. Olen nyt siis kotiäiti, lampuri ja konsultti. Hyvin riittää tunnit, juu.
Uusi lampola helpottaa elämää ja jouluaattona saimme huomata, että onneksi lampola valmistui ja eläimet muuttivat uusiin tiloihin 17.12. 24.12. syksyllä meille muuttanut Irma yllätti ja pyöräyttää komeat kaksoset jääkylmään lampolaan. Toimintamme on suunniteltu kylmälampolaan sopivaksi niin, ettei talviaikana karitsoja synny. Oli siinä isäntä ihmeissään, kun päivätyövuoron jälkeen oli mennyt lampolaan tarkastamaan tilannetta ja jääkylmällä pehkulla makasivat kylmissään Aatami ja Eeva.
Iltaruokinnat oli tuuraajamme tehnyt jo paria tuntia aiemmin, eikä pienistä ollut silloin vielä merkkiäkään. Isännälle oli vain jostain syystä tullut sellainen olo, että pitää vielä lähteä käymään.
Onneksi lähti. Lampolassa oli pakkasta yhtä paljon kuin ulkona, -15 astetta. Siinä yön tunteina hän askarteli pikkuisille ja Irma-mammalle katetun karsinan ja lämpötila pienten lähellä alkoi nousta.
Joulupäivänä tuuraajamme askarteli villasukan varsista karitsoille villapaidat ja isäntä pääsi turvallisin mielin takaisin palkallisen päivätyönsä pariin. Olin lasten kanssa joulun mummulassa, jos ihmettelette, miksen itse osallistunut. Onni, että kotona olleet ihmiset jaksoivat paiskia ja Aatami ja Eeva saivat mahdollisuuden.
Tätä kirjoittaessa makaan sohvalla ja yritän toipua vatsataudista. Isäntä on suihkussa korjattuaan juuri säkkipimeässä meidän vesipumpun sähkölinjan. Tuuli ja raskas lumi olivat katkaisseet vanhan kuusen linjan päälle ja vedet olivat poikki. Niin maalaisia meistä on jo (onneksi) tullut, että hellalla on aina kattilassa 8 litraa vettä. Ihan vain varmuuden vuoksi.
Uusi lampola helpottaa elämää ja jouluaattona saimme huomata, että onneksi lampola valmistui ja eläimet muuttivat uusiin tiloihin 17.12. 24.12. syksyllä meille muuttanut Irma yllätti ja pyöräyttää komeat kaksoset jääkylmään lampolaan. Toimintamme on suunniteltu kylmälampolaan sopivaksi niin, ettei talviaikana karitsoja synny. Oli siinä isäntä ihmeissään, kun päivätyövuoron jälkeen oli mennyt lampolaan tarkastamaan tilannetta ja jääkylmällä pehkulla makasivat kylmissään Aatami ja Eeva.
Iltaruokinnat oli tuuraajamme tehnyt jo paria tuntia aiemmin, eikä pienistä ollut silloin vielä merkkiäkään. Isännälle oli vain jostain syystä tullut sellainen olo, että pitää vielä lähteä käymään.
Onneksi lähti. Lampolassa oli pakkasta yhtä paljon kuin ulkona, -15 astetta. Siinä yön tunteina hän askarteli pikkuisille ja Irma-mammalle katetun karsinan ja lämpötila pienten lähellä alkoi nousta.
Joulupäivänä tuuraajamme askarteli villasukan varsista karitsoille villapaidat ja isäntä pääsi turvallisin mielin takaisin palkallisen päivätyönsä pariin. Olin lasten kanssa joulun mummulassa, jos ihmettelette, miksen itse osallistunut. Onni, että kotona olleet ihmiset jaksoivat paiskia ja Aatami ja Eeva saivat mahdollisuuden.
Tätä kirjoittaessa makaan sohvalla ja yritän toipua vatsataudista. Isäntä on suihkussa korjattuaan juuri säkkipimeässä meidän vesipumpun sähkölinjan. Tuuli ja raskas lumi olivat katkaisseet vanhan kuusen linjan päälle ja vedet olivat poikki. Niin maalaisia meistä on jo (onneksi) tullut, että hellalla on aina kattilassa 8 litraa vettä. Ihan vain varmuuden vuoksi.
perjantai 24. lokakuuta 2014
Kuulumisia
Siitä on aika tarkkaan vuosi, kun aloitin henkilökohtaisen mielenvirkeystyöni, siis blogin pitämisen. Paljon on muuttunut vuoden aikaan ja etupäässä siihen suuntaan, mihin olin suunnitellutkin ennen onnettomuutta. Kun päässä on liikaa ajatuksia ja ideoita, niiden toteuttamisyrityksistä alkaa kiire, jota ei oikein osaa edes hallita. Vanhan tekosyyn, kiiren vuoksi, en juuri syksyn aikana ole päässyt kirjoittamaankaan ja se kyllä näkyy liiallisina päiväkirjamerkintöinä päässäni.
Loppukesä oli vauhdikas ja kirosin useammin kuin kerran suomalaisten tapaa sulkea koko maa heinäkuuksi. Mikään ei edennyt, vaikka olisi tarvinnut ja kaikkeen kului kalliita päiviä. Lopputulos on kuitenkin se, että alkavalla viikolla käynnistyy vihdoin lampolan rakentaminen. Tolpat lyötiin maahan pari viikkoa sitten, lainarahat ovat tilillä ja rakentajillakin on joku haju siitä, mitä kummaa tässä ollaankaan tekemässä.
Vuoden aikana olen tutustunut uusiin, ihaniin ihmisiin ja saanut kaksi uutta upeaa yhteistyökumppania, joiden tuotoksista ja taidoista pääsevät nauttimaan kaikki. Tutustuin kahteen paikkakuntalaiseen äiti-ihmiseen perhekahvilassa ja tästä kaikesta on poikinut tilallemme kurssitoimintaa sekä huikeita valokuvia kaikesta ihmeellisestä, mitä meillä tapahtuu. Sanna opettaa Pako arjesta-kursseilla kätten taitoja, jotta kaikki voisivat rentoutua ja nähdä omien käsien valmistavan jotain kaunista ja Miia kuvaa tästä kaikesta meille ikuisia muistoja.
Syyskuussa järjestimme ensimmäisen Kranssikurssin ja innokkaat tekijät antoivat luvan esitellä tuotoksia julkisestikin. Tässä teille syksyisiä tunnelmia ihailtavaksi.
Tästä se alkaa...
Hartaudella ja keskittyen
Mahdollisuuksia on monia
Ennen joulua tehdään vielä havukransseja ja muita koristeita luonnon omista materiaaleista. On aika mahtavaa olla mukana mahdollistamassa aitojen taitojen leviämistä, vaikken koskaan mikään käsityöihminen ole ollutkaan. Silti minusta tuli sellainen.
Loppukesä oli vauhdikas ja kirosin useammin kuin kerran suomalaisten tapaa sulkea koko maa heinäkuuksi. Mikään ei edennyt, vaikka olisi tarvinnut ja kaikkeen kului kalliita päiviä. Lopputulos on kuitenkin se, että alkavalla viikolla käynnistyy vihdoin lampolan rakentaminen. Tolpat lyötiin maahan pari viikkoa sitten, lainarahat ovat tilillä ja rakentajillakin on joku haju siitä, mitä kummaa tässä ollaankaan tekemässä.
Vuoden aikana olen tutustunut uusiin, ihaniin ihmisiin ja saanut kaksi uutta upeaa yhteistyökumppania, joiden tuotoksista ja taidoista pääsevät nauttimaan kaikki. Tutustuin kahteen paikkakuntalaiseen äiti-ihmiseen perhekahvilassa ja tästä kaikesta on poikinut tilallemme kurssitoimintaa sekä huikeita valokuvia kaikesta ihmeellisestä, mitä meillä tapahtuu. Sanna opettaa Pako arjesta-kursseilla kätten taitoja, jotta kaikki voisivat rentoutua ja nähdä omien käsien valmistavan jotain kaunista ja Miia kuvaa tästä kaikesta meille ikuisia muistoja.
Syyskuussa järjestimme ensimmäisen Kranssikurssin ja innokkaat tekijät antoivat luvan esitellä tuotoksia julkisestikin. Tässä teille syksyisiä tunnelmia ihailtavaksi.
Tästä se alkaa...
Hartaudella ja keskittyen
Mahdollisuuksia on monia
Ennen joulua tehdään vielä havukransseja ja muita koristeita luonnon omista materiaaleista. On aika mahtavaa olla mukana mahdollistamassa aitojen taitojen leviämistä, vaikken koskaan mikään käsityöihminen ole ollutkaan. Silti minusta tuli sellainen.
keskiviikko 16. heinäkuuta 2014
Investointituki
Kun kevättalvella päätimme, että lammastouhusta tulee elinkeino ja uusi lampola on saatava, en voinut kuvitellakaan, millaiseen rumbaan joutuisin kohtuullisen mitättömän rakennusprojektini kanssa.
Olen ymmärtänyt, että suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa ja lähituotantoa ja että maatalouden arvostus olisi jopa noussut myös tähän elinkeinoon vaikuttavia päätöksiä suunniteltaessa ja tehtäessä. Olin myös lukenut paljon siitä, miten tiloja kannustetaan monipuolisuuteen, jotta tilat tulisivat toimeen omillaan. "Eihän sitä koskaan tiedä, miten tässä EU:ssa käy" opettaa muun muassa moni mediaa edustava taho, jotka kilvan ottavat kantaa maaseudun oloihin.
Noh, viisaana olentona laskeskelin tilan kannattavuutta ja tulin siihen tulokseen, että lähden hakemaan projektiin investointitukea. Entisessä elämässä työskentelin yritysten kehittämisasioiden kanssa, joten minulla oli pieni haju siitä, miten investointitukea haettaisiin. Eihän sitä tämän kokoluokan investointiin paljon saisi, mutta pakko se on kokeilla, kun kerran sellaista rahaa jaetaan. Jokainen julkinen euro on kuitenkin vähemmän pankkilainaa.
Järjestin niin, että saimme määräaikaan mennessä rakennuslupahakemuksen sisään, lampolasta piirrustukset, sekä hakupaperit omalta osaltani pakettiin. Kaikkea ei voinutkaan tehdä itse. Tämä selvisi minulle hakuprosessin käynnistyttyä. Rahoittajataholta sain neuvon, että koska näitä investointilaskelmia ei tehdä todellisten kustannusten mukaan vaan "nämä ovat ennalta päätettyjä arvoja", jouduin hakemaan apua neuvontaorganisaatiolta paperit täyttääkseni. Liitteeksi kun tarvitaan nämä "ennalta päätetyt arvot" sisältä kannattavuuslaskelma.
Tuumasta toimeen. Väänsimme pari päivää laskelmia, sillä näissä laskelmissa on tapana laskea lampaan lihalle tietty hinta huolimatta siitä, miten eläimet kasvatetaan. Ainoastaan luomusta voi saada paremman hinnan. Minulla oli kuitenkin esittää, että olen myynyt kasvattamaani lihaa suoraan kuluttajille paremmalla hinnalla, koska pystyn takaamaan koko tuotantoketjun ja asiakkaani ovat olleet siitä valmiita maksamaan. Tästä kohdasta siis selvittiin todellisilla tuloilla.
Hymy hyytyi, kun rahoitusasiantuntijalle selvisi, ettei meillä ole peltoja, joista saisimme tukia. Yritin näyttää toteen, ettei meidän kannatakaan peltoja hommata vain tukien vuoksi, sillä joutuisimme investoimaan koneisiin enemmän, kuin koko lampolan rakentaminen tulisi maksamaan. Rehu ei meille ole kallista, sillä naapuritilat kasvattavat eläintemme ruuat ja säästämme näin isot summat kuljetuskustannuksissa. Työllistämme samalla myös muita tiloja, joten ajattelin asialla olevan jotain merkitystä. Asia kirjattiin, muttei siitä juuri sen enempää puhuttu.
Kun tuli päätöksen aika, rahoittajan edustaja soitti, että tästä tulee kyllä nyt hylkäävä tukipäätös. "Kun näillä teidän laskelmilla ei saada tätä tulovaatimusta täytettyä". Jaha. Maaseudun alkutuotannon investointituen ehtona on, että viidentenä vuonna tuen myöntämisestä maatalouden yrittäjätulon tulee olla 17000 euroa. "Tämä on nyt vain tällainen päätetty arvo, haiskahtaa aika lailla 100 000 markalta". Että tästäkään ei EU:ta voi syyttää.
Olin kuitenkin laskenut, että yrittäjätuloni olisi viiden vuoden kuluttua tämän arvon ylittävä. "Mutta tähän huomioidaan vain alkutuotanto". Siis mitä? Vain alkutuotanto. Ensin meitä opetetaan tekemään monipuolisesti hommia, mutta se työ ei kuitenkaan auta saamaan julkista apua silloin kun sitä eniten tarvitsisi. "No, olisiko teillä mahdollisesti tulossa jotain tukia? Ne lasketaan tähän tulopuoleen mukaan." No ei ole. "Ei edes maisemanhoitotukea?" No ei. Mutta kelpaako se, että meidän lampaita on maisemanhoitajina ja asiakkaat maksavat tästä minulle ihan arvonlisäveron kanssa. "Ei kelpaa". Siis jotta saisin julkista rahaa investointiani avustamaan, minulla pitäisi olla julkista rahaa, josta tuloni muodostuvat. Työnteolla ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.
Pitäkää tunkkinne. Lampola nousee vaikka väkisin ja minä meinaan elää tuottamalla korkealaatuisia lammastuotteita. Hoidan eläimeni niin hyvin kuin pystyn ja järjestän monipuolisia tapahtumia tilallamme. Eletään sitten niin.
Olen ymmärtänyt, että suomalaiset arvostavat kotimaista ruokaa ja lähituotantoa ja että maatalouden arvostus olisi jopa noussut myös tähän elinkeinoon vaikuttavia päätöksiä suunniteltaessa ja tehtäessä. Olin myös lukenut paljon siitä, miten tiloja kannustetaan monipuolisuuteen, jotta tilat tulisivat toimeen omillaan. "Eihän sitä koskaan tiedä, miten tässä EU:ssa käy" opettaa muun muassa moni mediaa edustava taho, jotka kilvan ottavat kantaa maaseudun oloihin.
Noh, viisaana olentona laskeskelin tilan kannattavuutta ja tulin siihen tulokseen, että lähden hakemaan projektiin investointitukea. Entisessä elämässä työskentelin yritysten kehittämisasioiden kanssa, joten minulla oli pieni haju siitä, miten investointitukea haettaisiin. Eihän sitä tämän kokoluokan investointiin paljon saisi, mutta pakko se on kokeilla, kun kerran sellaista rahaa jaetaan. Jokainen julkinen euro on kuitenkin vähemmän pankkilainaa.
Järjestin niin, että saimme määräaikaan mennessä rakennuslupahakemuksen sisään, lampolasta piirrustukset, sekä hakupaperit omalta osaltani pakettiin. Kaikkea ei voinutkaan tehdä itse. Tämä selvisi minulle hakuprosessin käynnistyttyä. Rahoittajataholta sain neuvon, että koska näitä investointilaskelmia ei tehdä todellisten kustannusten mukaan vaan "nämä ovat ennalta päätettyjä arvoja", jouduin hakemaan apua neuvontaorganisaatiolta paperit täyttääkseni. Liitteeksi kun tarvitaan nämä "ennalta päätetyt arvot" sisältä kannattavuuslaskelma.
Tuumasta toimeen. Väänsimme pari päivää laskelmia, sillä näissä laskelmissa on tapana laskea lampaan lihalle tietty hinta huolimatta siitä, miten eläimet kasvatetaan. Ainoastaan luomusta voi saada paremman hinnan. Minulla oli kuitenkin esittää, että olen myynyt kasvattamaani lihaa suoraan kuluttajille paremmalla hinnalla, koska pystyn takaamaan koko tuotantoketjun ja asiakkaani ovat olleet siitä valmiita maksamaan. Tästä kohdasta siis selvittiin todellisilla tuloilla.
Hymy hyytyi, kun rahoitusasiantuntijalle selvisi, ettei meillä ole peltoja, joista saisimme tukia. Yritin näyttää toteen, ettei meidän kannatakaan peltoja hommata vain tukien vuoksi, sillä joutuisimme investoimaan koneisiin enemmän, kuin koko lampolan rakentaminen tulisi maksamaan. Rehu ei meille ole kallista, sillä naapuritilat kasvattavat eläintemme ruuat ja säästämme näin isot summat kuljetuskustannuksissa. Työllistämme samalla myös muita tiloja, joten ajattelin asialla olevan jotain merkitystä. Asia kirjattiin, muttei siitä juuri sen enempää puhuttu.
Kun tuli päätöksen aika, rahoittajan edustaja soitti, että tästä tulee kyllä nyt hylkäävä tukipäätös. "Kun näillä teidän laskelmilla ei saada tätä tulovaatimusta täytettyä". Jaha. Maaseudun alkutuotannon investointituen ehtona on, että viidentenä vuonna tuen myöntämisestä maatalouden yrittäjätulon tulee olla 17000 euroa. "Tämä on nyt vain tällainen päätetty arvo, haiskahtaa aika lailla 100 000 markalta". Että tästäkään ei EU:ta voi syyttää.
Olin kuitenkin laskenut, että yrittäjätuloni olisi viiden vuoden kuluttua tämän arvon ylittävä. "Mutta tähän huomioidaan vain alkutuotanto". Siis mitä? Vain alkutuotanto. Ensin meitä opetetaan tekemään monipuolisesti hommia, mutta se työ ei kuitenkaan auta saamaan julkista apua silloin kun sitä eniten tarvitsisi. "No, olisiko teillä mahdollisesti tulossa jotain tukia? Ne lasketaan tähän tulopuoleen mukaan." No ei ole. "Ei edes maisemanhoitotukea?" No ei. Mutta kelpaako se, että meidän lampaita on maisemanhoitajina ja asiakkaat maksavat tästä minulle ihan arvonlisäveron kanssa. "Ei kelpaa". Siis jotta saisin julkista rahaa investointiani avustamaan, minulla pitäisi olla julkista rahaa, josta tuloni muodostuvat. Työnteolla ei ole tässä asiassa mitään merkitystä.
Pitäkää tunkkinne. Lampola nousee vaikka väkisin ja minä meinaan elää tuottamalla korkealaatuisia lammastuotteita. Hoidan eläimeni niin hyvin kuin pystyn ja järjestän monipuolisia tapahtumia tilallamme. Eletään sitten niin.
maanantai 7. heinäkuuta 2014
Pikaruokaa
Olen aika monta kertaa yrittänyt ottaa kuvaa tästä makaroonilaatikosta/pastavuoasta, mutten ole ehtinyt. Ei sitä tähänkään kirjoitukseen tule, mutta ehkä se antaa kokeilijalle vapaat kädet ulkonäön suhteen. Halusin jakaa onnistuneen reseptin julkisuuteen, sillä nyt kun Pikkusisko on täyttänyt maagiset 10 kuukautta ja Virallisten ruokintaohjeiden mukaan hänelle voi syöttää myös hapanmaitotuotteitta, tämä eväs sopii olemattoman suolansa vuoksi siis myös vauvan ruuaksi.
Pastavuokaan tarvitset:
Pannu ja uunivuoka (ohjeesta tulee aika iso satsi)
öljyä
2 sipulia
4 porkkanaa
yhden kesäkurpitsan
500 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
tilkka vettä, jolla huuhtelet tomaattipurkista viimeisetkin mehut kyytiin (ja pakkaus suoraan kierrätykseen)
yrttejä
pippuria
(valkosipulia)
Puoli pussia kauramakarooneja
1-2 pikkupurkkia raejuustoa (tai kuten meidän versiossa tänään 4 avattua, erimääräistä raejuuston jämäpurkkia)
2 dl (ruoka)kermaa (meillä tänään ruokakerma 15 %)
Jääkaapin perukoilta juustojen käntyt kuorrutukseksi
1. Kuori vihannekset, kuutio sipuli ja iske öljyn kanssa pannulle kuullottumaan. Kuullottumisen aikana kuori ja raasta muut kasvikset ja kuullota kevyesti. Lisää tomaatti, yrtit ja pippuri. Halutessasi myös valkosipuli. Suolaa ei tarvitse, eikä kannatakaan, jos tarjoat ruokaa mini-ihmisille.
2. Mikäli vuokasi ei ole non stick-mallia, öljyä se kevyesti. Kaada suoraan pussista kauramakaroonit vuokaan, päälle raejuustot ja lisää tomaattikasvissoossi. Lisää kerma ja sekoita. Kuorruta juuston siivuilla tai paloilla, mitä nyt kaapista taas löytyy. Paista noin 200 asteessa, reilu puoli tuntia. Tarjoile. Suolaa syövät ihmiset nauttivat tätä yleensä ketsupin kanssa, hampaattomat ilman.
Voit tehdä tämän myös etukäteen, kuten minäkin tänään. Tein ruuan vuokaan valmiiksi, laitoin folion päälle ja iskin koko komeuden kylmään uuniin puoli kymmenen aikaan aamulla. Lähdin rehuvarastoa jynssäämään, kun lampaiden uudet eväät saapuvat minä päivänä hyvänsä ja ennen suihkuun menoa puolen päivän aikaan, kävin nappaamassa vain uunin päälle.
Ruoka oli sopivasti valmiina, kun sain itseni siivottua ja työkamppeet pestyä.
Uunivalmista pikaruokaa. Suosittelen.
Pastavuokaan tarvitset:
Pannu ja uunivuoka (ohjeesta tulee aika iso satsi)
öljyä
2 sipulia
4 porkkanaa
yhden kesäkurpitsan
500 g tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia
tilkka vettä, jolla huuhtelet tomaattipurkista viimeisetkin mehut kyytiin (ja pakkaus suoraan kierrätykseen)
yrttejä
pippuria
(valkosipulia)
Puoli pussia kauramakarooneja
1-2 pikkupurkkia raejuustoa (tai kuten meidän versiossa tänään 4 avattua, erimääräistä raejuuston jämäpurkkia)
2 dl (ruoka)kermaa (meillä tänään ruokakerma 15 %)
Jääkaapin perukoilta juustojen käntyt kuorrutukseksi
1. Kuori vihannekset, kuutio sipuli ja iske öljyn kanssa pannulle kuullottumaan. Kuullottumisen aikana kuori ja raasta muut kasvikset ja kuullota kevyesti. Lisää tomaatti, yrtit ja pippuri. Halutessasi myös valkosipuli. Suolaa ei tarvitse, eikä kannatakaan, jos tarjoat ruokaa mini-ihmisille.
2. Mikäli vuokasi ei ole non stick-mallia, öljyä se kevyesti. Kaada suoraan pussista kauramakaroonit vuokaan, päälle raejuustot ja lisää tomaattikasvissoossi. Lisää kerma ja sekoita. Kuorruta juuston siivuilla tai paloilla, mitä nyt kaapista taas löytyy. Paista noin 200 asteessa, reilu puoli tuntia. Tarjoile. Suolaa syövät ihmiset nauttivat tätä yleensä ketsupin kanssa, hampaattomat ilman.
Voit tehdä tämän myös etukäteen, kuten minäkin tänään. Tein ruuan vuokaan valmiiksi, laitoin folion päälle ja iskin koko komeuden kylmään uuniin puoli kymmenen aikaan aamulla. Lähdin rehuvarastoa jynssäämään, kun lampaiden uudet eväät saapuvat minä päivänä hyvänsä ja ennen suihkuun menoa puolen päivän aikaan, kävin nappaamassa vain uunin päälle.
Ruoka oli sopivasti valmiina, kun sain itseni siivottua ja työkamppeet pestyä.
Uunivalmista pikaruokaa. Suosittelen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)