Ilmoja pidelly

Siinä ne nyt sitten on. Kuormallinen paaleja. Umpijäässä.

Siihen ne syksyllä kipattiin, lähelle lampolaa. Oli paalattu oikein löysästi, että jaksan ne pyöritellä käsipelillä sisälle. Traktoriin kun ei vieläkään ole ollut varaa, eikä ihan jokaisen heilahduksen vuoksi voi naapurin traktoria (ja isäntää) kutsua hätiin. Ihan ei kassa kestä.

Eikä ne paljoa paina. Alle parisataa kiloa kumminkin. Mutta kun ovat jäätyneet maahan kiinni.

Tässä sen yhtenä iltana ihan testasinkin, kun lampolassa alkoi olla pakkasta parinkympin pahemmalla puolen, lämpölampuista huolimatta. Edellisen olkipaalin oli naapuri nostanut traktorilla sisään samalla, kun ajoi parin viikon heinäpaalit pellon laidalta ruokintapöydän reunaan. Heinäpaalit ovat sen verran painavampia, etten edes haaveile niitä liikuttavani, mutta vähintään viikottain tarvitaan myös paalillinen olkea, jotta mammojen on mukava pötkötellä puhtaalla ja pehmeällä pedillä.

Siinä pakkasta vihatessani kävin tuuppimassa jokaista paalia vuorollaan ja sitä, mikä tuntui mahdolliselta, yritin saada liikkeelle juoksemalla sitä päin parikymmentä kertaa, vuoroin oikea, vuoroin vasen olkapää edellä.

Siinä ne on edelleen. Tiedoksi vaan.

Tänään laitetaan lotto vetämään ja arvotaan putkien jäätymisjärjestys. Pistän rahani likoon lampolaan johtavan pitkän putken puolesta. Lampolan päässä kun on jo hana jäässä, ei vettä kuitenkaan pysty valuttamaan. Onhan tässä jo neljä viikkoa ajettu maitokärryllä 200 litraa lämmintä juomavettä päivässä eläimille. Siinä samallahan se menee mukavasti tämä lopputalvikin. Kanistereiden kanssa hikoillessa. Onpahan ainakin sillä hetkellä lämmin.

Eikä tarvitse huolehtia. Aluset saatiin laitettua seuraavana aamuna. Isännän apua siinä tarvittiin. Käytiin läpi kaikki parisuhteen ongelmat siinä parinkymmenen metrin matkalla, mitä sitä paalia työnnettiin. Kun sää meet liian lujaa/hiljaa/väärää reittiä ja mitä sää ny tolleen sitä työnnät. Ollaan me vielä väleissä. Älkää huoliko.