lauantai 14. helmikuuta 2015

Isän tyttö

On komeeta, että Marimekon toimitusjohtajaksi valittiin nuori nainen. Mutta onko yhtä komeeta, että pääuutislähetyksessä toimittaja kyselee vastavalitulta toimitusjohtajalta tämän isästä ja isän opeista suuryrityksen johtamista ajatellen.

Menetän tietysti hermoni helposti, mutta harvemmin kiehahtaa niin, että jaksan siitä julkisesti russuttaa. En ole syntynyt Keski-Suomessa ja kotikaupungissani kärsin aina siitä, että olin "isän tyttö". Pienenä se oli aika siistiä, että isän tai äidin tunsivat monet, mutta kun oli aika pyrkiä omassa elämässä eteenpäin, monille tuttu nimi alkoi nyppiä. Mitä tahansa tein ja vaikka kuinka yritin, ei sillä ollut mitään merkitystä, koska olisin kuulemma päässyt sinne, minne halusin, ihan vain sillä että isäni oli isäni. Ja onhan toi vieläkin, ei siinä mitään.

Aivan liian monta kertaa sain huomata, että vaikka tein työni hyvin tai olin oikeasti pätevin työpaikan hakija, kukaan ei sitä uskonut, sillä aina joku pääsi kommentoimaan, että "isäs hankki sulle työpaikan". Mitä veikkaatte, valittiinko Alahuhta-Kasko Marimekon toimitusjohtajaksi siksi, että hänen isänsä on entinen Koneen toimitusjohtaja vai valittiinko hänet siksi, että hän oli pätevin hakija?

En missään nimessä vertaa perhettäni tähän perheeseen vaan minua jäi jurppimaan toimittajan ajatuksen nurinkurisuus. Täällä maalla katselen ihaillen maatiloilla kasvaneita emäntiä ja isäntiä, jotka ovat syntyneet siihen työhön, mitä he nyt tekevät. Pojat ja monet tytötkin on istutettu traktorin rattiin hyvissä ajoin ennen viittätoista ikävuotta ja sen näkee. Koneilla tehdään uskomattoman tarkkaa ja tehokasta työtä ilman yhtään turhaa liikettä, polttoaineenkulutuksen minimoimiseksi, tietysti.

Pellot ja metsät tuottavat, koska sukupolvien tieto on siirtynyt näille tulevaisuuden lupauksille ja työtä tehdään ylpeydellä. Eläimistä pidetään huolta ja suomalaisia alkuperäisrotuja vaalitaan yhdessä muiden kanssa. Ja ollaan ylpeitä niistä juurista ja siitä omasta perheestä, josta kaikki se tieto on alunperin ammennettu.

Samalla tavalla Marimekon toimitusjohtaja on todennäköisesti kotonaan keskustellut isänsä kanssa tämän työstä, ihan kuten minäkin tein aikanani, mutta toimitusjohtajaksi hänet valittiin, koska hänestä oli kasvanut ammattilainen. Täällä maalla puuropöydän ääressä keskustellaan strategisen johtamisen sijaan pellon tuottavuudesta, säästä ja sen vaikutuksista eläimiin, ihmisiin ja ihan kaikkeen. Ja täällä kasvaa niitä maaseudun kovimpia ammattilaisia, eikä kukaan silti epäile, että he johtaisivat omia tilojaan vain siksi, että ovat syntyneet sitä johtamaan.

Toivon todella, että omat lapseni saavat joskus olla ylpeitä vanhemmistaan, mutta saavat silti tehdä sitä, missä he ovat parhaimmillaan ilman epäilyjä siitä, miten ovat omalla työllään ansaittuun asemaansa päässeet.


Tämä kiviaita on minun muistomerkkini, jos muuta ei jää jäljelle. Tällä hetkellä siinä on noin metri lunta päällä, mutta kohta on taas elokuu. Parasta!

tiistai 10. helmikuuta 2015

Äiti, älä surehdi

Aikuisena tuppaa katsomaan maailmaa kovin kummallisten lasien läpi. Jatkuva uutisvirta saa pään niin sekaisin, että kaikessa ja kaikissa näkee vain jotain pahaa ja pelättävää. Tai vähintäänkin mahdollisuuden epäonnistua totaalisesti ja menettää kaiken.

Moni on ratkaissut asian niin, ettei seuraa enää lainkaan maailman uutisia ja keskittyy vain omaan arkeensa (tai napaansa). Seuraan, ainakin vielä, mielenkiinnolla maailmaa myös Metsäkulman ulkopuolella, vaikka pahoitan päivittäin mieleni asioilla, jotka eivät maailmaani vaikuta ja suren asioita, joille en mitään voi.

Meidän perheellä on loputtoman huono onni. Lähes kaikki, mikä voi mennä pieleen, on mennyt ja tulee varmasti menemään myös jatkossa. Perheen isän kanssa suhtaudumme kuitenkin hyvin eri tavoin epäonneen. Mies odottaa kaikessa pahinta ja on valmiiksi äkäinen, kun suunnittelen jotain uutta projektia. Minä taas pyrin varautumaan kaikkeen mahdolliseen maanvyörystä mäkikotkiin.

Hyvä esimerkki on haaveeni kanoista. Koska kanat ovat ihmisistä riippuvaisia, eli tässä tapauksessa meistä, siirtyy miehen mielestä niille automaattisesti myös ihmisen paska säkä. Meidän kanoille tulisi kuitenkin vähintään ainakin lintuinfluenssa tai kettu söisi ne kaikki, joten niitä on alunperinkin aivan turha hankkia.

Ihan en tätä puolisoni logiikkaa ymmärrä, koska jossain metsästäjän aivojen sopukassa on syntynyt ajatus kasvattaa fasaaneja. Fasaanit, vaikka kanoja nekin tavallaan ovat, eivät puolisoni mielessä kohtaa peruskotkottajien kaamea kohtaloa, vaan olisivat mitä sopivinta kasvatettava täällä meillä. Nämä kirkuvat ulkomaan vahvistukset pistelevät todennäköisesti myös kettuja käkättimeen ja huolehtivat siinä sivussa myös tontin muiden elävien turvallisuudesta.

Mutta onhan se jo aika tervettä suhtautumista elämään, että pystyy suunnittelemaan uusien juttujen aloittamista. Kadehdin tässä tapauksessa lapsia, jotka uskovat kaiken olevan mahdollista. Ja jos ihan totta puhutaan, niin niinhän se on. Etenkin niissä omaa elämää koskevissa asioissa, joihin voi itse vaikuttaa. En voinut vaikuttaa siihen, että jouduin kolariin, mutta pystyin vaikuttamaan toipumiseeni, koska halusin. Isosisko oppi kovin pienenä kiipeämään aidan yli, koska halusi, vaikkei äiti halunnutkaan. Tässä tapauksessa oli viisasta olla tottelematon ja tehdä sitä, mitä itse haluaa.

Aikuisena on muuten aika mahtavaa. Sitä voi ihan oikeasti ajatella, että kaikki on mahdollista ja harvemmin kukaan tulee kieltämään, kun jotain uutta juttua haluaa harjoitella. Saa vaihtaa alaa, ottaa lainaa, matkustaa. Saa syödä vaikka juustoa suoraan paketista tai juoda kahvia keskellä yötä, eikä kukaan tule sanomaan, ettet saa tehdä noin. Uskalluksesta se kaikki on kiinni.

Olen varma, että saan kanani, kunhan vähän aikaa kerään rohkeutta ja mieskin taitaa hommata muutaman fasaanin. Saatan myös juosta sakset kädessä ja mennä ulos märällä tukalla.

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kreikkahenkiset lihapullat karitsan jauhelihasta


500 g karitsan jauhelihaa
2-3 siivua vaaleaa leipää
1-2 dl maitoa (juhlapäivänä käy myös kerma)
1 hienonnettu sipuli
meiramia
suolaa
pippuria
1 maustemitallinen juustokuminaa
200 g fetaa tai salaattijuustoa
kourallinen vihreitä oliiveja (tässäkin oman mieltymyksen mukaan)
3 valkosipulin kynttä puristettuna
1-2 kananmunaa
öljyä muotoiluun

Tarjoiluun ehdottomasti sitruunaa

Laita tehosekoittimeen leipäsiivut kuorineen ja lisää sopiva määrä maitoa. Jos käytät kuivaa leipää, anna taikinapohjan turvota hetki. Meidän kokkailusessiossa leivät turposivat kaalipadan valmistuksen ajan. Tavoitteena on saada tehosekoittimeen noin 2,5 dl pehmeää mössöä, johon on helppo sekoittaa muut aineet.

Lisää tehosekoittimeen hienonnettu sipuli ja mausteet. Mikäli oliivi ei kuulu ruokailijoiden suurherkkuihin, voit pyöräyttää oliivit myös massan sekaan. Oliivit voit lisätä myös taikinakulhoon veitsellä hienonnettuna.

Lihapullataikina on kätevää tehdä taikinakoukuilla sillä samalla välineellä, millä muutkin taikinat teet. Minulla on käytössä kohta 15 vuotta täyttävä yleiskone, joka pelastaa edelleen vammakätisen vaivaajan suuremmilta kivuilta. Käsin voi myös kulhossa vääntää. Saa varmasti tuntumaa ruokaan.

Kippaa jauheliha ja taikinapohja vaivauskulhoon ja muserra juusto käsin joukkoon. Saa jäädä kökköjä. Puserra valkosipulit vaivaamisen aikana mukaan ja aivan lopuksi lisää kananmuna. Tee koepulla jos epäilet tarvitsevasi myös toisen kananmunan sitomaan taikinaa. Jos kypsennät lihapullat uunissa, yleensä yksi muna on tarpeeksi, mutta jos oliiveja on paljon ja ne ovat maistuvina paloina ja etenkin, jos paistat pullat pannulla, kannattaa lisätä kaksi kananmunaa.




Muotoile taikinasta pullia joko vedellä tai öljyllä kostutetuin käsin. Uunissa kypsennettäessä käytä uunivuokaa, jotta saat kaikki maut talteen. Uunin lämpötila pullien koosta riippuen 175-200 astetta.




Tein tällä ohjeella 20 isoa lihapullaa, pienempiä on nopeampi lämmittää seuraavana päivänä. Aikuiselle naiselle 3 isoa pullaa olivat sopiva määrä, myös arvoisan koemaistaja/kuvaustiimin mielestä. Isäntä olisi syönyt mielellään kaikki 20 itsekseen. Kerralla.


lauantai 7. helmikuuta 2015

Pataa karitsan jauhelihasta ja kotimaisesta kaalista

Torstaina järjestin elämäni ensimmäisen ruokakuvaussession ja kokemus oli kaiken vaivan arvoinen. Hyvä ruoka on harrastukseni ja intohimoni ja haave omista vihanneksista oli yksi syy maalle muuttoon.

Vihannesten kasvattaminen on menneinä kesinä ollut marginaalista. Tai olen minä kamalasti harjoitellut, mutta lopputuloksen on usein hyödyntänyt joku muu. Sisällä kasvattamani taimet on kertaalleen syönyt joku nimetön öttiäinen ja kertaalleen kaksijalkainen jälkikasvu. Halla tuhosi liian aikaisin ulos siirtämäni taimet ja hallasta selvinneet päätyivät kaaliperhosen toukkien välipalaksi. Mutta en lannistu. Tänä keväänä yritän taas.

Siihen asti kun saan ihmisravinnoksi kelpaavia vihanneksia pöytään, turvaudun kotimaisten ammattiviljelijöiden tuotoksiin. Näin talvella on sekä taloudellisesti järkevää, että ilmasto- ja ympäristöystävällistä käyttää kotimaisia, hyvin säilyviä juureksia ja kaaleja kokkailuissa.

Juntusen Miia toi torstaina kameransa ja Sateenkaarentaa-sisustuspuodin Riikka toi stailaustaitonsa ja lopputuloksen näette pian. Halusin näyttää, miten paljon ruokaa voi valmistaa kilosta karitsan jauhelihaa ja miten siihen saa vaihtelua. Tein kaalipataa, lihapullia sekä keittoa ja koko kuorman valmistamiseen meni kolme tuntia. Ja tästä määrästä riittää moneksi päiväksi, niin lounasevääksi kuin päivällisiksikin.



Kaalipata, jossa kotimaisuusaste on kohdallaan


1 paketti pekonia
250 g karitsan jauhelihaa
1 rkl öljyä
2 sipulia hienonnettuna
reilu kilo suikaloitua kaalia (osta 1,5 kg:n kaali, poista uloimmat lehdet ja kanta ja avot, suikaloitava määrä on sopiva)
4 tomaattia (tähän sopivat erittäin hyvin ylikypsät ja jääkaappiin unohtuneet yksilöt)
vähintään 2 isoa valkosipulin kynttä
2 rkl siirappia
1-2 rkl vaaleaa balsamicoa (tai 1 rkl mitä vaan etikkaa)
1/2 rkl kuminoita
meiramia ainakin 1/2 rkl
ripaus rakuunaa
suolaa ja pippuria
loraus vettä

Aloita suikaloimalla kaali ja silppuamalla sipulit. Tämän ruuan valmistuksessa tarvitset vain padan, leikkuulaudan, veitsen ja sekoitusvälineen. Mitat eivät ole tarkkoja, mutta mittaaminen ei ole kiellettyä.

Laita suuri pata liedelle, lorauta öljy lämpiämään ja silppua pekoni suoraan pataan. Helpoimmalla pääset saksilla. Kun pekoni tirisee kivasti ja vapauttaa rasvaa, lisää jauheliha. Lihojen ruskistuttua lisää sipulisilppu kuullottumaan.

Kun sipuli alkaa olla läpinäkyvää, lisää kaalia vähitellen. Kaali kypsyy nopeammin pehmeäksi, kun maltat lisäillä vähin erin.

Kaalin kuullottuessa lisää pippuri, suola, meirami, rakuuna ja valkosipuli. Älä anna valkosipulien ruskistua. Lisää kuutioidut tai muuten pienityt tomaatit. Pidä huoli, että tomaattien mehu päätyy myös pataan. Lisää loraus vettä ja siirappi ja anna hautua pehmeäksi. Älä päästä kuivumaan, käytä kantta. Ruoka hautua hyvin jälkilämmöllä, kunhan kuumennat sen kunnolla ennen tarjoilua.

Aivan lopuksi lisää etikka. Tämä ruoka paranee vanhetessaan, joten seuraavan päivän ruokahuolto hoituu kerralla.