Aikuisena tuppaa katsomaan maailmaa kovin kummallisten lasien läpi. Jatkuva uutisvirta saa pään niin sekaisin, että kaikessa ja kaikissa näkee vain jotain pahaa ja pelättävää. Tai vähintäänkin mahdollisuuden epäonnistua totaalisesti ja menettää kaiken.
Moni on ratkaissut asian niin, ettei seuraa enää lainkaan maailman uutisia ja keskittyy vain omaan arkeensa (tai napaansa). Seuraan, ainakin vielä, mielenkiinnolla maailmaa myös Metsäkulman ulkopuolella, vaikka pahoitan päivittäin mieleni asioilla, jotka eivät maailmaani vaikuta ja suren asioita, joille en mitään voi.
Meidän perheellä on loputtoman huono onni. Lähes kaikki, mikä voi mennä pieleen, on mennyt ja tulee varmasti menemään myös jatkossa. Perheen isän kanssa suhtaudumme kuitenkin hyvin eri tavoin epäonneen. Mies odottaa kaikessa pahinta ja on valmiiksi äkäinen, kun suunnittelen jotain uutta projektia. Minä taas pyrin varautumaan kaikkeen mahdolliseen maanvyörystä mäkikotkiin.
Hyvä esimerkki on haaveeni kanoista. Koska kanat ovat ihmisistä riippuvaisia, eli tässä tapauksessa meistä, siirtyy miehen mielestä niille automaattisesti myös ihmisen paska säkä. Meidän kanoille tulisi kuitenkin vähintään ainakin lintuinfluenssa tai kettu söisi ne kaikki, joten niitä on alunperinkin aivan turha hankkia.
Ihan en tätä puolisoni logiikkaa ymmärrä, koska jossain metsästäjän aivojen sopukassa on syntynyt ajatus kasvattaa fasaaneja. Fasaanit, vaikka kanoja nekin tavallaan ovat, eivät puolisoni mielessä kohtaa peruskotkottajien kaamea kohtaloa, vaan olisivat mitä sopivinta kasvatettava täällä meillä. Nämä kirkuvat ulkomaan vahvistukset pistelevät todennäköisesti myös kettuja käkättimeen ja huolehtivat siinä sivussa myös tontin muiden elävien turvallisuudesta.
Mutta onhan se jo aika tervettä suhtautumista elämään, että pystyy suunnittelemaan uusien juttujen aloittamista. Kadehdin tässä tapauksessa lapsia, jotka uskovat kaiken olevan mahdollista. Ja jos ihan totta puhutaan, niin niinhän se on. Etenkin niissä omaa elämää koskevissa asioissa, joihin voi itse vaikuttaa. En voinut vaikuttaa siihen, että jouduin kolariin, mutta pystyin vaikuttamaan toipumiseeni, koska halusin. Isosisko oppi kovin pienenä kiipeämään aidan yli, koska halusi, vaikkei äiti halunnutkaan. Tässä tapauksessa oli viisasta olla tottelematon ja tehdä sitä, mitä itse haluaa.
Aikuisena on muuten aika mahtavaa. Sitä voi ihan oikeasti ajatella, että kaikki on mahdollista ja harvemmin kukaan tulee kieltämään, kun jotain uutta juttua haluaa harjoitella. Saa vaihtaa alaa, ottaa lainaa, matkustaa. Saa syödä vaikka juustoa suoraan paketista tai juoda kahvia keskellä yötä, eikä kukaan tule sanomaan, ettet saa tehdä noin. Uskalluksesta se kaikki on kiinni.
Olen varma, että saan kanani, kunhan vähän aikaa kerään rohkeutta ja mieskin taitaa hommata muutaman fasaanin. Saatan myös juosta sakset kädessä ja mennä ulos märällä tukalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti