lauantai 14. helmikuuta 2015

Isän tyttö

On komeeta, että Marimekon toimitusjohtajaksi valittiin nuori nainen. Mutta onko yhtä komeeta, että pääuutislähetyksessä toimittaja kyselee vastavalitulta toimitusjohtajalta tämän isästä ja isän opeista suuryrityksen johtamista ajatellen.

Menetän tietysti hermoni helposti, mutta harvemmin kiehahtaa niin, että jaksan siitä julkisesti russuttaa. En ole syntynyt Keski-Suomessa ja kotikaupungissani kärsin aina siitä, että olin "isän tyttö". Pienenä se oli aika siistiä, että isän tai äidin tunsivat monet, mutta kun oli aika pyrkiä omassa elämässä eteenpäin, monille tuttu nimi alkoi nyppiä. Mitä tahansa tein ja vaikka kuinka yritin, ei sillä ollut mitään merkitystä, koska olisin kuulemma päässyt sinne, minne halusin, ihan vain sillä että isäni oli isäni. Ja onhan toi vieläkin, ei siinä mitään.

Aivan liian monta kertaa sain huomata, että vaikka tein työni hyvin tai olin oikeasti pätevin työpaikan hakija, kukaan ei sitä uskonut, sillä aina joku pääsi kommentoimaan, että "isäs hankki sulle työpaikan". Mitä veikkaatte, valittiinko Alahuhta-Kasko Marimekon toimitusjohtajaksi siksi, että hänen isänsä on entinen Koneen toimitusjohtaja vai valittiinko hänet siksi, että hän oli pätevin hakija?

En missään nimessä vertaa perhettäni tähän perheeseen vaan minua jäi jurppimaan toimittajan ajatuksen nurinkurisuus. Täällä maalla katselen ihaillen maatiloilla kasvaneita emäntiä ja isäntiä, jotka ovat syntyneet siihen työhön, mitä he nyt tekevät. Pojat ja monet tytötkin on istutettu traktorin rattiin hyvissä ajoin ennen viittätoista ikävuotta ja sen näkee. Koneilla tehdään uskomattoman tarkkaa ja tehokasta työtä ilman yhtään turhaa liikettä, polttoaineenkulutuksen minimoimiseksi, tietysti.

Pellot ja metsät tuottavat, koska sukupolvien tieto on siirtynyt näille tulevaisuuden lupauksille ja työtä tehdään ylpeydellä. Eläimistä pidetään huolta ja suomalaisia alkuperäisrotuja vaalitaan yhdessä muiden kanssa. Ja ollaan ylpeitä niistä juurista ja siitä omasta perheestä, josta kaikki se tieto on alunperin ammennettu.

Samalla tavalla Marimekon toimitusjohtaja on todennäköisesti kotonaan keskustellut isänsä kanssa tämän työstä, ihan kuten minäkin tein aikanani, mutta toimitusjohtajaksi hänet valittiin, koska hänestä oli kasvanut ammattilainen. Täällä maalla puuropöydän ääressä keskustellaan strategisen johtamisen sijaan pellon tuottavuudesta, säästä ja sen vaikutuksista eläimiin, ihmisiin ja ihan kaikkeen. Ja täällä kasvaa niitä maaseudun kovimpia ammattilaisia, eikä kukaan silti epäile, että he johtaisivat omia tilojaan vain siksi, että ovat syntyneet sitä johtamaan.

Toivon todella, että omat lapseni saavat joskus olla ylpeitä vanhemmistaan, mutta saavat silti tehdä sitä, missä he ovat parhaimmillaan ilman epäilyjä siitä, miten ovat omalla työllään ansaittuun asemaansa päässeet.


Tämä kiviaita on minun muistomerkkini, jos muuta ei jää jäljelle. Tällä hetkellä siinä on noin metri lunta päällä, mutta kohta on taas elokuu. Parasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti