keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Potilaita ja porukkaa

Meidän väellä on tunnetusti huono säkä. Isäntä särki olkapäänsä ennen onnettomuuttani ja vihdoin viime kuussa oli sopiva aika raajan korjauttamiseen. Remontti olikin odotettua suurempi ja kuuden viikon sairasloma venähti kolmeen kuukauteen.

Pari viikkoa olkapääoperaation jälkeen onnettomuudessa hajonnut käteni alkoi toimia kummallisesti ja tavarat putoilivat. Maaliskuun alussa leikattiin ja viikon kuluttua käden pitäisi kestää jälleen normaalia elämää. Pitäisi. Että toivotaan parasta.

Vastoinkäymisiä on ollut, mutta niitä tuntuu tulevan, teki itse mitä tahansa. Onneksi maailmassa on perheen arkea tukevaa apua saatavilla kriisin hetkellä, mutta vaikka yrittäjä potee, ei yritys voi lyödä lappua luukulle. Tai sitten sen voi tehdä lopullisesti.

Raajavammat olivat meille potku persuksiin. Kun peltoa ei ole, en ole maanviljelijä. En maksa Myel- vaan Yel-maksuja, joten en ole oikeutettu lomituksiin. Eläimet ja sovitut tapahtumat on hoidettava, koska ilman tuloja ei lainoja lyhennellä.

Vajaakätisyyttä paikkaamaan löytyi onneksi huippuammattilainen ja töitä on hänellekin riittämiin nyt, kun uuden lampolan ensimmäinen kevätkaritsointi on täydessä käynnissä. Eläintenhoitaja/hevoshieroja vahvistaa myös tilamme osaamista aivan uudella tavalla eläinten hyvinvointia ajatellen.

Jatkamme Hakamaan lammastilan kehittämistä, vaikka pienyrittäjän arki ei aina auvoista olekaan. Onneksi mukana on mahtavia ihmisiä, niin palkka- kuin ostopalvelumeiningilläkin. Ilman ihmisiä tämänkin yrityksen vauhti olisi hiipunut alkumetreille. Sen sijaan nyt painetaan lisämiehityksellä vahvistettuna kohti seuraavaa laidunkautta ja uusia yrittämisen elämyksiä.

2 kommenttia:

  1. Tulin taas lueskelemaan... Jaksamista, sinniä ja aurinkopäiviä!

    (Vaihdoin blogipaikkaa, siksi nimi on hieman muuttunut.)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, paistaa se päivä risukasaankin. Ja sitä meinaan riittää, kun motot poistuivat tontilta ja uutta laidunta pukkaa heti, kun käsiä on riittävästi käytössä. Jaksaa, jaksaa...

    VastaaPoista