tiistai 22. lokakuuta 2013

Symbioosi

Kävin, varovaisuutta noudattaen tietysti, katsomassa lampaitani pitkästä aikaa. Meidän elukat ulkoilevat ympäri vuoden oman aikataulunsa mukaan. Niitä ei pidättele kuin järkyttävä kaatosade ja silloinkin muutama villapallo heiluu järjen vastaisesti ulkotarhassa.

Taloutemme ihmisjäsenillä on sama meininki. Kaikki ovat mieluummin ulkona kuin sisätiloissa, joten voitte kuvitella, miten ahdistavaa on, kun en oikeasti voi touhuta pihalla. Korjattu käsi ei kestä mitään täräyksiä seuraavaan kahdeksaan viikkoon ja näillä keleillä todennäköisesti liukastun joko pudonneisiin lehtiin tai sohjoon.

Lampaita katsellessani kiinnitin pitkästä aikaa huomiota lampaiden ja pikkulintujen symbioosiin. Lampaiden villoihin tarttuu milloin mitäkin herkkuja, joten liikkuva elukka on kävelevä buffetpöytä monille pikkusirkuttajille. Koska tuotantoeläinten ulkoilu on tehotuotannon myötä vähentynyt, eikä viljojakaan enää säilytetä hatarissa rakennuksissa, ovat monet lintulajimme taantuneet elinympäristön muutoksen vuoksi.


Myös lapseni elinympäristö muuttui leikkausten vuoksi. En voi pitää vauvaa sylissä, koska käteni ei sitä kestä. Lapsen ja äidin symbioosi on yhtä herkkä kuin karjan ja lintujenkin. Linnut löytävät kesäisin muutakin evästä, mutta talven tullen palaavat syömään sinne, missä ruokaa on varmasti. Lapseni kasvaa nyt muualla, mutta takuuvarmasti saan hänet takaisin syliini, vaikken siihen juuri nyt meinaa uskoakaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti