Aina välillä kiroiluttaa. Etenkin, kun on kirkuvan lapsen kanssa herännyt kolmen kieppeillä aamuyöstä ja valvonut siitä asti iltapäivään, haaveillen kupillisesta kuumaa ja senkin saa maistella mikron kautta iltapäivällä neljän kieppeillä. Kyllä, lapset ovat joskus aika raskaita, mutta kuten jossain sosiaalisessa mediassa kiertäneessä mietelauseessa sanottiin jotenkin niin että samalla, kun sinä elät arkea, lapsesi elää lapsuuttaan. Yritän pitää sen mielessä, vaikka kaipaankin välillä kirosanoja, joita kehtaa viljellä myös lasten kuullen. Joskus kun on vaan pakko sadatella.
Teininä ja vielä aika paljon vanhempana tuli käytettyä suomalaista viisikirjaimista välimerkkiä enemmän kuin tarpeeksi, mutta kun lapset syntyivät, oli pakko alkaa siistiä kielenkäyttöä, jotten kummankaan ensimmäinen sana olisi kovin ruma. Isosisko osaa kyllä karjaista saakelinsa, kun lyö varpaansa kynnykseen, mutta tätä sanastoa on äidin lisäksi olleet opettamassa myös muut lähisukulaiset. Syyttäkööt itseään, mikäli lapsi päästelee sulosointuja julkisella paikalla.
Kiukutellessani julkisesti sosiaalisessa mediassa kurjan päivän vuoksi, minulle ehdotettiin useita, varteenotettavia ja kauniitakin vaihtoehtoja sadattelulle. Runollinen niittyvitukka sai pohtimaan kirosanojen taustoja. Monet, ponnekkaimmat kirosanat ovat raamatullisia, mutta myös suomalaisille tärkeästä luonnosta voisi kaivella monen suuhun sopivampia ja huomattavasti kauniimpiin asioihin viittaavia voimasanoja.
Kasvilajintuntemuksen kurssilla opiskeluaikana tuli naureskeltua kasvien suomenkielisille nimille, mutta tässä elämäntilanteessa, kun tarvitsen uutta sanavarastoa lähes päivittäin, on tullut muisteltua kasvitieteellisiä hienouksia. Rikkakasvinakin esiintyvä lutukka (Capsella bursa-patoris) saa mukavan särmän, kun sen karjaisee korvaamaan pahempaa haukkumanimeä esimerkiksi karsinan aitaa tuhoavalle pässille. Sille kun pelkkä perkeleen pässi ei jotenkin ole soveltuva.
Perinteinen tilanvaltaaja vattu soveltuu korvaamaan sitä rumempaa tilanvaltaajaa samankaltaisuutensa vuoksi, mutta myös vesikasveina tunnetut vitat auttavat varmasti pahimman yli. Kiroilun on todettu vähentävän kipukokemusta, joten suosittelen kroonisesta kivusta ja muusta ärsytyksestä kärsiville tutustumista Valokkiin, Jyväskylän avoimen yliopiston nettikasvioon. Kauniita kuvia ja sopivia sanoja erilaisiin elämäntilanteisiin.
Pidentyneeseen kiukkukohtaukseen löytyy myös sopiva ratkaisu jäkälämaailmasta. Puiden pinnoilla elelevä sormipaisukarve on kuin kiukku kaksivuotiaalla. Lehtevä ja laajalle leviä, maisemaan ja pintaan sopiva ja tavallinen, mutta kuitenkin omalla tavallaan ylimääräinen. Nimen sähähtäminen hampaiden välistä kuitenkin saattaa pysäyttää pahankin tilanteen voimallaan, olematta liian raaka tai loukkaava varsinaisen kirosanan tavalla.
Seuraavaksi taidan kokeilla ärräpään sijaan ärviää, kun käteen sattuu vauvaa nostaessa. Mikäli kielipoliisi ei iske, raportoin kielellisestä siivousprojektista tulevaisuudessa. Siivoanhan parhaillaan koko elämääni ja kieleni on merkittävä osa minuutta. Jos pystyn hävittämään turhia tavaroita, voin yhtä hyvin edes yrittää hävittää turhia sanoja. Sanat satuttavat yleensä pahemmin kuin teot ja meidän aikuisten tehtävänähän on pitää lapsemme turvassa ja suojata heitä turhalta kivulta. Pieni fyysinen kipu silloin tällöin kompastumisineen ja kaatuiluineen on varmasti aivan turvallista ja tarpeellistakin, mutta kiukuspäissään päästetty ruma sana satuttaa paljon syvemmältä ja niin paljon pidempään.
Lapseni muodostavat koko ajan kuvaa omasta äidistään, enkä todellakaan tahdo, että lapseni pitävät minua kiukkuisena akkana, vaikka se tällä hetkellä onkin vallitseva olotila. Ei ole reilua ketään kohtaan, jos lasteni lapsuus on ainoastaan pahantuulisen äidin toipumista. Vaikka se tällä hetkellä tuntuukin ainoalta todellisuudelta, yritän silti parhaani mukaan, että tyttöjen lapsuus olisi onnellinen ja turvallinen. Onneksi tässä meidän perheen arjessa on muitakin aikuisia kuin vain väsynyt äiti. Kiitos teille kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti